Projektistamme tiivistetysti ja lennokkaita ajatuksia

1.9 jaettiin kaikkiin raumalaisiin kotitalouksiin Rauma-lehti. Lehden sivulta 18 saattoi lukea jo vähän etukäteen mitä tuleman pitää:  Testiryhmä menee tulevana tiistaina 6.9. tapaamaan Ensiviisaiden perhematkailu-ryhmää ja esittelee samassa tilaisuudessa myös medialle blogin antia.  Koska kaikki te arvon lukijat, ette mukaan pääse, laitan nyt tässä samalla vähän tiivistetysti tietoa myös tänne armaan blogimme sivuille.

Kaikki sai alkunsa kysymyksestä, mitä kaupungissa voi tehdä kesällä lasten kanssa? Päätimme rikkoa tutun kaavan, jonka mukaan vaunukaravaani sopii treffit aina lähimpään puistoon. Siihen, joka tuttuna ja turvallisena jo kyllästyttää. Ainakin äitejä. Ja koska monta päätä ajattelee paremmin kuin kolme, niin ajattelimme tehdä omista tuumauksistamme julkisia blogin avulla. Jospa kerrankin syntyisi aitoa keskustelua ja asioihin saisi vaikutettua!

Tätä kirjoittaessani voin vain myhäillä tyytyväisenä. Blogia on luettu 3.9. 2011 mennessä ( ajanjakso toukokuu-elokuu) 2080 kertaa ja 13 eri maassa mm. Yhdysvalloissa, Sveitsissä, Saksassa ja Bulgariassa.  Kommentteja on jätetty 49 kappaletta. Keskustelua aiheeseen liittyen on käyty puistoissa ja mediassa. Uudistamisessakin onnistuttiin!

Kaupunki puistoineen yllätti positiivisesti! Leikkipuistoja on yhteensä 37 kappaletta eri puolilla kaupunkia. Puistot on jaettu kunnossapidon ja tarjolla olevan välineistön mukaan  I ja II -tason puistoiksi. Blogia varten puistot valikoituivat testiryhmän mielenkiinnon ja suositusten perusteella. Tarkastelujaksolla ( toukokuu-elokuu alku) ehdimme käydä 22:ssa puistossa.  Lisäksi testiryhmän ulkopuolinen taho raportoi yhdestä puistosta. Puistojen lisäksi testiryhmä bloggasi Rauman matkailusaarista, Vesitornista, kesäisen Rauman kulttuuriannista sekä vertailun vuoksi Turun Kupittaanpuistosta.

 Leikkipuistojen lähempi tarkastelu ja analyysi keskittyi viiteen eri kategoriaan: turvallisuus, esteettömyys, siisteys, yleinen viihtyvyys sekä mahdolliset kehittämisideat. Kaikista puistoista ei löytynyt kommentoitavaa jokaiseen edellä mainittuun kohtaan. Suuri huomio oli, että varsin pienillä ja edullisilla muutoksilla puistoista saataisiin vieläkin parempia kuin ne nyt ovat. Laatu ratkaisee ei määrä. Pääsääntöisesti huomiota ja keskustelua herättivät aitojen puute, turvahiekan käyttö, roskiksien, vessojen ja katoksien puuttuminen sekä ikuisuuskysymys -mitä tehdä nuorisolle, joka sotkee puistoja.

Havaintoja eteenpäin vietäväksi voisivat tiivistetysti olla nämä:

• Puistoihin lisää roskiksia.

• Katos, jonka alla voisi nauttia eväitä sateesta tai paahteesta huolimatta, tarvittaisiin jokaiseen puistoon. Mahdollistaisi puistoissa pitempään viihtymisen. Tällä hetkellä katoksia löytyy vain Liikennepuistosta.

• Aita ei riistä vapautta vaan tuo sitä lisää. Niin puistossa olevalle aikuiselle kuin lapsellekin.

• Vessa (voisi jopa maksaa muutaman sentin. Saataisiin katettua kustannuksia ja ehkäistäisiin ilkivaltaa). Halvempi vaihtoehto olisi puiston infotaulun yhteyteen ( jos sellainen puistossa on) laittaa maininta siitä,  mistä löytyy lähin yleinen käymälä.

• Erilaiset touhuamisvälineet eri puistoihin. Nyt tarjonta on melkoisen yksipuolista. Samat vekottimet seuraavat puistosta toiseen. Iloinen yllätys oli yhdessä puistossa yhteiseksi tarkoitetut hiekkalelut. (Ainakin tämän kaupunki voisi edullisesti toteuttaa Keskuspuistossa, joka  kesäisin houkuttaa turisteja.)

• Puistojen esteettömyyteen kiinnitettävä huomiota. Turvahiekan käyttäminen paksuna kerroksena koko puistossa estää kulkemisen vaunujen kanssa.

• Puistoihin olisi hyvä saada sopivaa tekemistä vauvasta vaareihin. Nuorisolle voisi olla tarjolla parkour-rataa, isompiin puistoihin mahtuisi skeittiramppi jos toinenkin; vanhuksille penkkejä ja vaikkapa iso shakkiruudukko.

• Puistojen kunnossapidosta tulisi voida huolehtia ympäri vuoden ja rikkoontuneet vekottimet tulisi saada kuntoon mahdollisimman nopeasti.

Kaikesta tästä innostuneena bloginaiset ideoivat seuraavaa.

1. Sinilinnun yhteyteen heinäkuun ajaksi puistoruokailu. Tilat kaupungilta, ruuat vapaaehtoisvoimin. Ensin vaikkapa pari kertaa viikossa, jos kiinnostus kasvaa, lisätään kertoja.
2. Tuotetaan Muistojeni puistot- julkaisu. Kaikki halukkaat saisivat kirjoittaa omat puistomuistelonsa ja niistä kerättäisiin julkaisu. Tuotolla ( mainokset, tukijat, lahjoittajat) hankitaan johonkin puistoon jokin hilavitkutin. Tälläistä toimintaa tukenee Kordelinin säätiö, Taidemuseota voisi kysyä yhteistyöhön?
3. Järjestetään vanhojen hiekkaleikkikalujen keräys. Jaetaan puistoihin yhteiseen käyttöön.
4. Lapsille ja nuorille järjestettäisiin suunnittelukilpailu teemalla Unelmieni puisto. ( Kts. Helsingin Sanomien artikkeli 19.6 2011) Ideat myös huomioitaisiin esimerkiksi uutta Liikennepuistoa suunnitellessa.
5. Ankkalammen puistosta kaikkien raumalaisten olohuone ja koko Rauman ylpeydenaihe. Yhteistyöhön uuden ajan puistoa ideoimaan ja toteuttamaan kotimainen LAPPSET. Rahoituksessa auttamaan niin yrittäjät kuin Lionsit yms. Voitaisiin järjestää hyväntekeväisyyshuutokauppa, jonka tuloilla puisto kunnostettaisiin.
6. Keskuspuiston aitaa voisivat olla rakentamassa kaupungin lisäksi OPEKAS ry:n käsityöopettajaopiskelijat. Samalla kun aita vihittäisiin käyttöön puistossa voitaisiin järjestää lastentapahtuma, jonka ohjelmasta vastaisi kaupunki yhdessä opiskelijoiden kanssa. ( SAMK, YO)
7. Pitsiviikoille saatava lisää toimintaa alle viisivuotiaille lapsille. ( Pitsisirkus?, Pitsiseikkailurata puistossa?, Puiston koristelu pitsein? )
8. Luotava yhdessä kaupungin kanssa toimintamalli ideoiden toteuttamiseksi. Kuka vastaa ideoinnista, toteutuksesta, rahoituksesta? Mikä on aikataulu?

Ehdota lisää!

MARAKATTEJA JA AHVENIA AHONPELLON LEIKKIKENTÄLLÄ

Testiryhmän ainoa Ellun kanat -elämää viettävä yksikkö kävi kurkkaamassa Paroalhossa sijaitsevan Ahonpellon leikkikentän. Testiryhmä sai vahvistuksekseen team Eppen.

Tässä leikkipaikassa on toimiva yhdistelmä kaikkea tarpeellista. Peruselementit keinu, liuku ja hiekkis ovat mallikelpoisia. Lisänä on variaatio hetkuttimia isommille ja pienemmille. Pöytä penkkeineen on siisti, mutta roskis on perinteinen vihreä sylinteri, joka nopeasti täyttyvänä on lähinnä lintujen suosikki. Nuorison käynneistä on muistona rattoisia, syvällistä ajattelua ilmaisevia kirjoitteluja ja iki-ihana aurinko. Kaiken kaikkiaan leikkikentän yleisilme on siisti ja kutsuva.

Lapsista makein juttu on liuku-kiipeilyteline, jossa koko porukalla, ikähaitari puolitoistavuotiaasta nelivuotiaaseen, on lystiä. Marakatit Tiltsu ja Eppe yllättävät äiskät kiipeämällä helposti telineen istuintasanteille. Äideiltä ei vastaava onnistu samalla ketteryydellä. Ahtiakin nakottaa päästä orrelle istumaan, mutta äidin osoittamasta huimasta akrobatiasta huolimatta kerta riittää. Etenkin kun äiti nasauttaa vielä Ahdin otsan istuinlautaan laskeutumisvaiheessa. Onneksi puistossa on paljon muutakin kiinnostavaa.

Lapset ovat jo ehtineet ihastella leikkikentän naapurissa olevaa kaunista puutarhaa, kun siellä alkaa tapahtua jotain todella kiehtovaa. Talon isäntä on käynyt ongella ja alkaa nyt perata ahven-saalistaan. Asiasta ovat innoissaan myös talouden kissat. Hetken aidan yli kurkittuamme meille tarjotaan toisenlaista viihdettä: puistoon saapuu rekka-auto hiekkalastissa. Kuski alkaa kauko-ohjatusti siirtää hiekkaa potentiaalisiin muksahduskohtiin.

Testiryhmä ei näin pilvisenä päivänä keksinyt kummempaa valituksen aihetta. Leikkikentän ympäristö on vehreä ja todennäköisesti puut tarjoavat hieman varjoakin kesäkuumalla. Leikkikentälle Monnankadulta johtava metsäpolku on mukava kulkea ja sujuu melko helposti myös vaunuilla. Tiltsu ja Eppe totesivat puiston olevan yksiselitteisesti "ihana".

KESÄ JA KULTTUURI

Kultturellina tiiminä testiryhmä nautti myös Rauman kulttuuritarjonnasta. Kesän aikana tuli muun muassa jammattua niin Sami Hintsasen kuin Cleaning Womenin tahtiin ja ajeltua vanhalla karuselliautolla.

Aloitetaan kuitenkin piknik-paikka-vinkillä. Keskustan parhaimmistoa edustaa raatihuoneen eli museon sisäpiha, jossa on pöytiä, penkkejä ja oivallinen juoksurata muksuille. Kukkapenkeillä kirmaus on tietysti ankarasti kielletty.

Raatihuoneen sisäpiha on myös mainio konsertti-paikka, joskin yleisöä ei paikalle mahdottomia mahdu. Testiryhmän Tartu mikkiin -fani Tiltsu fiilisteli Sami Hintsasen tahtiin ko. kiertueen osuessa Raumalle. Oli jännittävää ja aika ihanaa. Ahtia eivät Hintsasen tulkinnat suuresti vakuuttaneet, vaan heppu nukahti kesken Bon Jovi -revittelyn.

Pitsiviikko tarjoaa melko nihkeästi toimintaa alle 5-vuotiaille, joten testiryhmän oli tyytyminen muutamaan tapahtumaan. Yksi testiryhmän kohde, musapaja, jouduttiin valitettavasti perumaan, joten pitsiviikon anniksi jäi hauska keppihevos-GP ja Mustan pitsin yön lastentapahtuma. Testiryhmäläiset eivät osallistuneet keppihevoskilpailuihin, mutta laukkasivat harjat hulmuten mukana tunnelmassa. Lystiä oli!

Lasten hulinat kaupungintalon sisäpihalla olivat muksuista mukavat. Hieno ajatus oli yhdistää nuorten vapaaehtoistyöleiri tähän tapahtumaan, vaikka Tiltsua ensin arveluttivat muuta kuin suomea juttelevat tyypit. Mutta hieno kierrätyskoru saatiin tehtyä. Musiikki oli vauhdikasta ja sai äidinkin jalan vipattamaan.

Galleria Keinu tarjosi testiryhmälle erilaista hauskuutta: siellä pääsi testaamaan Anu Sukasen tuunamaa entistä karuselliautoa. Onneksi ratteja oli kaksi.

Festivon ilmainen lapsille suunnattu konsertti jäi testiryhmältä kokematta, mutta katumusisoinnista saimme sentään nauttia. Tilta ei olisi millään malttanut jatkaa matkaa, vaan viulisti-trio lumosi kuulijansa. Tällaiset "konsertit" ovat mahtavia; musiikkielämys tuodaan ihmisten luo ja tarjotaan mahdollisuus pysähtyä ja vain kuunnella. Pieni pakohetki ympäröivästä hyörinästä.

Blue Sea Film Festival esitti lapsille Pörri-oravan seikkailuista kertovaa piirrettyä. Testiryhmän yksikkö sohlo ja solko kävivät kurkkaamassa ohjelmaa Sinilinnun päivänäytöksessä. Olimmekin sitten ainoat katsojat eikä solko jaksanut alkutekstejä pidempään, kun pihalla tapahtui paljon kiinnostavampaa. Äiti yritti olla samaan aikaan sisällä ja ulkona, mikä osoittautui haastavaksi. Ohjelma oli sen verran jännittävä Tiltsun mielestä, että typykin siirtyi ulkokatsomoon. Pörriä piti siitäkin huolimatta katsoa toinenkin jakso.

Lapsia kannattaa joskus ottaa mukaansa hieman yllättäviinkin juttuihin. Iltakukkuja a.k.a. bilehiiri Tiltsu änkesi äidin mukaan leffafestarin perjantai-illanviettoon Cleaning Womenia kuuntelemaan. Voimallisen äänentoiston johdosta jammailimme teltan ulkopuolella, mutta oli hauskaa - yksi kesän parhaista hetkistä.

Samppusten puiston vaisut vibat

Testiryhmän 2/3 kokoaa vielä kerran kaiken reippautensa - ja peräkärrynsä - ja polkee Sampaanalan Nurmelanpolun leikkikentälle. Ensivaikutelma on äideillä valitettavasti "ai tämmönen", mutta lapset ryhtyvät innokkaasti testauspuuhiin. Paitsi Aatos, joka ottaa tirsat kärryssä.

Tämän puiston kohderyhmä tuntuu olevan yli nelivuotiaat, ehkä parhaiten viihtyvät eskari-ikäiset. Kiipeilyteline-liuku-kombinaation lisäksi leikkipuisto tarjoaa keinuja, kolme kieputinta ja kaksi erilaista hytkytintä, joihin mahtuu useampikin muksu. Hiekkalaatikko antaisi tekemistä porukan pienimmille, mutta sitä ei puistossa ole.

Testiryhmä istuutuu nurtsille penkin sijasta ja miettii jatkotoimia. Vempeleet on käyty läpi nopeasti ja äitejäkin on jo pyöritetty kieputtimissa pahoinvointiin asti. Suuntaamme katseemme Aatoksen ohjaamana pyörätien toiselle puolelle metsään. Polku on jyrkempi kuin arveltiin, mutta selviämme kunnialla ylös asti ja teemme pienen kiepin metsässä. Alastuloa varten löytyy loivempi rinne. Äidit eivät enää anna sykkeen laskea, vaan pakkaavat lapset kärryihin ja lähtevät kotimatkalle.

Samppusten puiston vekottimet ovat periaatteessa varsin hauskoja, mutta testiryhmä ei nyt edustanut kohdeikäryhmää. Vai onko testiryhmä nähnyt jo niin paljon leikkikenttiä, ettei meihin enää helposti tehdä vaikutusta?

Laaja kuin Lajon leikkikenttä

Lajon leikkikenttä on sen verran hyvin jemmassa, että täytyy kysyä neuvoa. Helpostihan puisto löytyy, kun ymmärtää seurata kerrostalojen keskelle sujahtavaa pyörätietä. Itse asiassa kerrostalojen keskelle ei juuri muuta mahdukaan kuin laaja leikkikenttä. Mikä yllätys!

Testiryhmän 2/3 innostuu heti kiipeilytelineestä, jossa on kaksi liukua, toinen niistä Keskus-

puistosta tuttu keltainen kieppi. Ahti ja Aatos eivät vielä pääse yksin kiipeämään telineeseen, joka siten on viisaasti suunnattu hieman isommille muksuille. Liukuihin on silti päästävä, joten äidit tempautuvat mukaan toimintaan.

Riittävästi liu'uttuamme alamme hahmottaa puiston laajuutta. Siis tuokin kuuluu vielä tähän leikkikenttään! Alue on jaettu neljään osaan, joista yksi on suunnattu porukan pienimmille. Puistosta löytyy vetkuttimia moneen makuun ja tämän hiekkiksen kokoa ei voi kukaan moittia - siihen mahtuu vaikka päiväkotiryhmä. Varttuneemmalle osastolle on tarjolla koripallotolppa (asfaltin kunto ei tosin häikäise).

Aivan kaikkien laitteiden toiminnot eivät testiryhmälle auenneet. Kuvassa oleva laite oli kuitenkin sovellettavissa kaiu'un testaamiseen. Kyllä komeasti kimpoili huuto kerrostalojen seinistä!

Kerran puiston läpikäytyään testiryhmä kapusi teletappikukkulalle evästauolle. Äidit totesivat olevansa yllättyneitä puiston siisteydestä ja viihdykkeiden runsaudesta. Pari puutetta onnistuimme keksimään. Vauvakeinuja ei löytynyt edes pienten puolelta, mutta kaipa akuutin tarpeen iskiessä voi uskaltautua läheisen kerrostalon pihalle, jossa vauvakeinuja oli tarjolla useampi. Roskista ei myöskään löytynyt, vaikka kukkulalta tähyilimme ja supernuuskijat Urho ja Tiltsu puistoa kolusivat. Sellainen saattoi jossain luurata, mutta me emme löytäneet.

Pienten puolelta löytyi mopo-hytkytin sivuvaunulla, keinuja, kiva eväspöytä penkkeineen ja nihkeäliukuinen mutta iloinen liukumäki. Ahti oppi, ettei liukuun kannata lähteä kiipeämään heti toisen perässä. Kirjaimelliseti kantapään kautta meni oppi perille.

Leikkikentältä löytyi toinenkin pöytä penkkeineen, lisää keinuja ja hiukka erilainen karusellin kaltainen. Kaikkiaan varsin hauska kokonaisuus monen ikäryhmän tarpeisiin. Puisto oli myös mukavan vehreä. Talvella teletappikukkula tarjoaa varmasti oivan pulkkamäen, joten palataan paikalle viimeistään, kun lunta saadaan.

Wau, sanoi Tilta, kun Uotilan leikkikentän näki

Testiryhmän vielä lomaileva 2/3 otti vinkistä vaarin ja lähti tutustumaan Uotilan Siilotien leikkikenttään. Nimiä mainitsematta todettakoon, että toinen kolmannes saapui paikalle sankarillisesti pyöräkärryin, toinen epäurheilijamaisesti autolla. (Hannalla oli kyllä ihan hyvä syy, ja vielä itsestä riippumaton.)

Ensivaikutelma oli niin lapsilla kuin aikuisilla, että onpas runsaasti kaikkea ja ihan uusiakin juttuja. Puistoon oli valittu hieno kokoelma eri vempelevalmistajilta kaikki ikäryhmät huomioiden. Mamatkin intoutuivat kokeilemaan kiipeilytelineliu'un pyörivää väkkyrää. Kokeilu ei vaatinut uhreja, mutta jätimme silti pukkitappelut väliin - vaikka siihenkin olisi ollut tarjolla oivallinen tasapainoilulauta.

Pienten puolelta löytyi mopohytkytin, liuku ja kiva mökki, jossa oli hella ja hiekkasihtejä. Mökki oli ihan huippu muksujen mielestä. Välimaastossa sai ajella autolla, keinua tahi kiivetä liukumäkeen. Olipa telineessä jopa kiipeilyseinä! (Osoittautui äidille liian vaativaksi. Mutta kun kengät lipsus!) Aatos ja Ahti kykenivät kiipeämään liukuun, mutta alas tultiin vain äidin avustuksella. Ahti onnistui kerran livahtamaan yksikseen ja oli turhan jännittävää. Miksi liu'uissa pitää muuten olla pieni hyppyri? Mamojen takapuolet eivät ainakaan moista kaipaa.

Isompien puoli tarjosi enemmän kiipeilyhaasteita. Keinut löytyivät sieltäkin. Puistossa oli kaksi penkkiparia, joista ainakin toiseen testiryhmä visioi jonkinlaisen katoksen auringolta tai sateelta suojaamaan. Jokin ihan simppeli olisi riittävä. Molok löytyi ja muutenkin leikkikenttä oli melko siistissä kunnossa; hieman oli nuorisolta jäänyt eväsretken roskia siivoamatta. Kenttää reunusti aita, joskin sisääntuloa varten oli jätetty runsaasti varaa ilman portteja. Testiryhmä totesi kuitenkin, että eiköhän sellaisen aukon aina yksi mama pysty blokkaamaan. Onneksi puistoon johtava tie on melko rauhallinen (viereinen ei niinkään).

Tältä leikkikentältä muksut eivät halunneet millään lähteä. Etenkin pienten puolen mökkiin ja liukuun keksittiin hirmuisen kivoja leikkejä. Testiryhmä suosittelee yksimielisesti Uotilan puistoa. Olisikohan siellä jopa Rauman paras kokoelma leikkivälineitä? Näin testiryhmä uskaltaa tämän kesän perusteella väittää.





Onnistuu se eväshetki ilman pöytääkin. Sitä voi mennä vaikka nurtsille istuskelemaan. (Mitä lapsille annettiinkaan evääksi aikana ennen banaaneja...)

Arvonta on suoritettu

Onni suosi seuraavia: Pipsa, Johanna ja Pyryn ihminen. (Fanfaarit!)

Ilmoittakaa yhteystietonne minulle s-postilla annamari.numminen@gmail.com viimeistään keskiviikkoon 17.8. mennessä, niin saatte lisäohjeita palkinnon lunastamiseksi. Ilmoittakaa myös, jos ette voi palkintoa vastaanottaa.

Palkintona on viikonloppuiset vapaaliput saaristoon. Lippu sis. edestakaisen kuljetuksen Kuuskajaskariin tai Kylmäpihlajaan. Lippuja on 2 kpl.
RAUMAN SAARISTOKULJETUS liikennöi  Kuuskajaskariin ja Kylmäpihlajaan
viikonloppuisin  20-21.8.  ja 27.-28.8.

Lähdöt mm. klo 12 ja 15.10 Aikataulu löytyy: Rauma matkailijan opas s. 8.

Sellainen ol' Viipuri

Syystuulen jo tuivertaessa lähti 2/3 testiryhmästä kohti Viipurin puistoa, joka löytyy Seminaarinmäen katveesta, ammattikoulun kyljestä. Puisto oli oikein soma ja ryhmän alkuperäiskansaan kuuluva mama ilahtui uutuuttaan hohtelevista härveleistä. Viime käynnillä olivat kuulemma vielä old school, mikä tällä kertaa ei ole synonyymi paremmalle.

Viipurin puisto on ikäänkuin kaksiosainen: on leikkikenttä ja tunnelmointipuoli. Välissä kasvaa puskapöheemiä, mutta se ei varsinaisesti estä pääsyä puolin eikä toisin. Tunnelmointipuolelle on tehty pieni kanaalintapainen, jonka yli pääsee paria somaa, mutta varsin heikossa hapessa olevaa kaarisiltaa pitkin. Yksi huvimajakin löytyy. Perheen pienempien kannalta olisimme toivoneet jotain pientä estettä veden ja leikkikentän välille. Onneksi tällä kertaa toimi vanha kunnon keksisumutus (pussin rapina ja "otatko keksin"-kailotus houkutteli taaperon takaisin kuivemmalle maalle).

Puisto on sikäli kiva, että siinä on pientä piknik-potentiaalia. Täytyy testata ensi kesänä. Puiston toiselta reunalta nousee Seminaarimäelle pieni metsäinen kaistale, joka tarjoaa oivaa virikettä lapsosille ja hyvää kiipeilytreeniä perässäjuokseville. Toisella reunalla aluetta rajaa Eteläkadun puistosta tuttu harva puuaita, jonka psykologinen vaikutus on onneksi hieman suurempi kuin sen todellinen läpipääsemättömyys.

Kiipeilyteline oli oikein pätevä ja turvahiekkakin kätki sisäänsä aarteen, joka tosin osoittautui kissanp----ksi. Ahti ehti tovin leikkiä niillä "oksilla" ennen kuin äiree huomasi asian oikean laidan. Tänks vaan mirri. Roskis oli sellaista pientä puistomallia ja melko täynnä. Käyntimme jälkeen jätteet jo vilkuttelivat aukosta eli josko isomman saisi tai tiuhemman tyhjennystahdin.

Kaiken kaikkiaan puisto oli ihan mukava yllätys ja vain pientä pintaremonttia vailla.

TÄRINÄÄ JA MULAUKSIA: KESÄJUNALLA POROHOLMAAN

Testiryhmän yksikkö sohlo, solko & mama ymmärsivät elokuun alussa, että kesäjunaan (a.k.a. Kake Kaupunkijuna) kyytiin mielivän on paras pistää töpinäksi. Liput haettiin jo edeltävänä päivänä, jotta fiilistely ei olisi turhaa. Koko kesä on junalle vilkuteltu ja nyt vihdoin päästäisiin kyytiin!


Tunnelma junassa on odottava. Tilta tarkkailee nakkikipsan kellotornista, koska iso viisari vihdoin on pystysuorassa. Matkustajia on melko vähän ja taitettavat matkarattaat saadaan helposti kyytiin eteemme vaunun lattialle. Eiköhän kesäjunaan pari vaunuakin mahdu ihan kootussa muodossa, mikäli tarvetta on. Ahti sylikyytiläisenä pääsi ilmaiseksi. Vihdoin kello on tasan ja juna tuuttaa lähdön merkiksi. Jännää!


"Koska tämä tärinä loppuu?" Tilta tiedustelee minuutin reissattuamme. Ei taida ihan heti loppua. Tasaisellakin tiellä kyyti ei ole erityisen lempeää ja Rauman keskustaa ei ole juuri tasaiseksi suunniteltu. Matka kuitenkin etenee mukavasti ja äiti oppii uusia anekdootteja oppaan jutuista. Tarjoamme lähimatkustajille omaa opastustamme henkilökohtaisella tasolla. "Tossa asuu muskariope ja tossa on meidän lemppari pyöräkauppa. -- Tossa on Tiltan silmälasiliike. --Muksumassi, Muksumassi!! -- Enon lähikauppa ja heti sen takana asuu eno ja tossa pappa oli töissä. -- Tuolla menee Iisa ja Olli ja äiskä, vilkutetaan!" Syväraumankadulla Ahti alkaa tuntua turhan raukealta, joten maissinaksut kaivetaan kassista lasta elävöittämään. Tiltahan ei kesällä 2009 selvinnyt kesäjuna-ajelulla hereillä tätä pidemmälle, vaikka tuplasti yritettiin.


Tärinä loppuu vihdoin Poroholmaan, kun juna pysähtyy. Päätämme Tiltan kanssa palata kotiin isin kyydillä. Loppupäätelmä: kesäjunalle on hauskempi vilkuttaa kuin olla kyydissä. Mutta Poroholmassa ollaan ja kylläpä näyttää komealta (etenkin kun vanha versio on vielä kirkkaana mielessä). Leikkikenttä on heti kahvilan takana, tarpeeksi kaukana merestä.


Leikkikentällä on niukasti sisustettu mutta varsin siisti leikkimökki, iso hiekkis, muutama keinu ja isommille suunnattu liukumäki. Tilta osaa jo kiivetä liukumäen rappuja, mutta Ahtia pitää avittaa. Alas tullaan junana, sen verran jyrkkä liuku on. Hauskaa on - liu'umme monta kertaa, kunnes äiti alkaa hinkua jotain muuta. Hiekkaleluja on muutama unhokki ja tässä olisi Poroholman isännälle vinkkiä: paas hankkien runsaasti hiekkaleluja niin hiekkikseen kuin leikkimökkiin, matkailijoilla tuskin on moisia mukana. Mökki kaipaisi myös pöytää ja paria muovituolia. Ja kun nyt ruvettiin esittämään toivomuksia, niin jokin pienemmille suunnattu kiipeilytelineliuku olisi myös hirmu kiva. Kiitti!

Äiti havaitsee vesibussin olevan lähdössä ja siirrymme mukavalle hiekkarannalle sitä ihmettelemään. Mikä aloittelijan moka! Ei ehdi vesibussi irrota laiturista, kun molemmat mukelot ovat jo napaa myöten vedessä. Ranta on turvallisen matala, mutta valitettavasti myös valkoposkihanhien suosiossa: niiden pökäleitä on mahdoton hiekalla väistellä.
Lapsilla on superhauskaa. Mikä siinä vedessä aina jaksaa hurmata? Ahti mulaakin näyttävästi, mutta nousee omin avuin ylös (äiti ei todellakaan halua kastua kun kyseessä ei ole Vaaratilanne) ja jatkaa loiskuttelua.

Onneksi suunnitelmaan kuului jo isin hälyttäminen noutajaksi, sillä nyt tarvitaan myös vaihtovaatteita. Amatööri-äidillä on laukussa vain yhdet mutta kummalle tahansa mahtuvat pöksyt.

Testiryhmän yhteenveto: kesäjuna kiva, etenkin ulkopuolelta ihasteltuna; Poroholma kiva, etenkin kun pääsi mereen.

Kiitos, kumarrus ja blogi jatkaa

4.8. ryhmämme tapasi Rauman kaupungin markkinointi- ja matkailupäälliköt ja välitti blogin kautta tulleen palautteen eteenpäin. Tulipahan höpötettyä ja visioitua oikein urakalla. Hyvä fiilis jäi. Meitä on kuultu ja tästä on hyvä jatkaa. Itse asiassa pääsemme esittelemään blogin antia vielä Ensiviisaat-ryhmälle. Menee siis terveiset varmasti oikeaan osoitteeseen. Ja paljon on vielä luvassa!

Vaikka syksy vähentää blogistelua, emme kuitenkaan rakasta päiväkirjaamme hylkää. ( Älkää siis tekään hyvät ystävät.) Tänne päivittyy uusimmat kuulumiset ja puistojen testaaminenkin jatkuu.  Tässä vaiheessa on hyvä kiittää ja kumartaa kaikkia teitä, jotka olette toilailuitamme lukeneet ja kommentoineet.  Ensi viikon aikana järjestän myös alkukesästä lupaamani arvonnan, johon osallistuvat kaikki nimimerkillä kommentin jättäneet. 

Tähän loppuun laitan vielä suoran lainauksen kaupungille jättämästä koosteesta:

"Hankkeemme herätti laajaa kiinnostusta. Palautetta sateli niin virallisesti kuin epävirallisestikin. Moni kiitteli, että olimme uskaltaneet nostaa kissan pöydälle. Varsinkin syntyperäiset raumalaiset muistelivat paikallisen puistopolitiikan pitkään olleen sitä, että puistot jätettiin oman onnensa nojaan ja rikkoutuneen hilavitkuttimen tilalle ei koskaan tuotu uutta. Tämän ajan huokaistiin onneksi olevan nyt ohi! Olihan blogimme siitä selkeä esimerkki. Meillä on siis suuri vastuu ja koemme, että tuon vastuun ansaitsemiseksi tästä projektista tulee seurata jotakin konkreettista. Puheen tasolle tätä ei voi enää jättää.

Toinen mieltä lämmittänyt asia oli se, kuinka tärkeänä raumalaiset puistojaan pitävät. Lapset haluavat leikkiä puistoissa ja ne kiinnostavat nuoriakin, kunhan tarjoaisivat mielekästä tekemistä.
Myös vanhemmat arvostavat laadukkaita puistoja. Ne ovat paikkoja, joissa on mahdollista tavata toisia vanhempia ja saada hengähdystauko arjesta. 

Näin ollen monipuolinen puistotoiminta ja -tarjonta täydentäisi kaupungin palveluita. Äidit ovat melkoisen solidaarista porukkaa.  Kun äideille annetaan mahdollisuus, niin varmasti löytyisi innokkaita puistoruokailun tai -jumpan järjestäjiä. Ihan talkoo/ vapaaehtoisvoimin.  Mikä sitoo perheen parhaiten kaupunkiin? Se ei lopulta ole työ tai palvelut vaan se, miten hyvin lapset ja sitä kautta koko perhe viihtyy. "

Malikkavaheen symppis leikkikenttä

Kartasta katsottuna Malikkavaheen leikkikenttä Paloahteella ei tunnu olevan ylivoimaisen kaukana keskustasta. Mutta karttapa ei kerro ylämäkiä. Puolisokaan ei jaksa tarkentaa "Älä mee Pohjoiskehää" -heittoaan, joten melko väsynyt mutta onnellinen äiti polkupyöräkärryineen puistoon saapuu. (Ei aloiteta nyt miesten kommunikaatiovaikeuksista. Perustetaan sille vaikka oma blogi myöhemmin.)

Malikkavaheen leikkikenttä voittaa Tiltan ja Ahdin heti puolelleen: puistossa on ennennäkemätön kiipeilyteline! Suurin osa ajasta kuluukin juuri siinä leikkiessä. On salama-rappuset ja verkkoreitti! Ja kaksi kivaa pyörittely-juttua, joista paljastuu kuvia! Lähellä liukumäkeä on myös neljä ympyrää, kuin lieden levyt. Tilta paahtaa käpyjä välipalaksi.

Pyöräilystä palautunut äitikin toteaa puiston varsin sympaattiseksi. Sijainti metsikön keskellä on mukava - kerrankin on sitä varjoa tarjolla, hiukka liikaakin. Eikä kaupunkilaislapsille ole koskaan liikaa metsikköä tarjolla. Puistossa on lapset hurmanneen kiipeilyliu'un lisäksi toinen, vanhempaa koulukuntaa edustava isompi liukumäki, iso hiekkis, kaksi keinua ja erikoinen kuudenistuttava hetkutin. Nuorison läsnä olon havaitsee vain tästä hetkuttimesta: ihan tosissaan on siinä voimia testattu, että on saatu kädensijat rutatuksi paikoiltaan. Pari "sarvea" on uusittu, loput odottavat vuoroaan. Puistoa roskilta varjelee molokki, eväshetkeä varten on pöytä penkkeineen.

Hetkutin jaksaa huvittaa testiryhmää aikansa, kunnes puiston poikki tallustaa musta kissa, jota lähdemme seuraamaan. Kissa kulkee pitkin metsäpolkua ja tarjoutuu välillä silitettäväksi. Tämä on lapsille selkeästi Elämys. Valitettavan nopeasti polku päättyy kadulle ja kissa häviää takapihalle. Palaamme puistoon. Ahdin vastarinta on sitä luokkaa, että kaveri pitää kantaa. Onneksi leikkikentällä paha tuuli heti unohtuu.


Lapset viihtyvät puistossa hyvin ja keksivät monta hauskaa tapaa hyödyntää uutta kiipeilyliuku-monitoimi-ihmettä. Tällaisia lisää Rauma leikkikentille! Ymmärrän kyllä Malikkavaheen puistosta vinkanneen äidin toteamuksen, että isommille lapsille ei puistossa ole paljoa tarjolla. Ehkäpä puistoon mahtuisi vielä vaikkapa isommille suunnattu kiipeilyrakennelma.

Paluumatka on alamäki-painotteisempi ja suorastaan rullaa. Malikkavaheen leikkikenttä oli hirmu kiva tämänkertaisen testiryhmän mielestä. Harmi vaan, että välissämme on niin monta ylämäkeä.

Mietteitä Suomen Turusta ja sikäläisestä leikkipuistokylddyyristä (hyvin suppea otos)

Allekirjoittanut+family teki pienen lomaturneen Turun suuntaan männä viikolla. Tehdessämme täsmäiskun Kupittaan puistoon, puin nenälleni blogilasit ja tiirailin ympäristöä myös Sillä Silmällä. Kävimme ensin pikkuväelle suunnatulla leikkikentällä, jonka jälkeen pujahdimme muutaman metrin päässä sijaitsevaan Seikkis-puistoon. Tässä lyhyehkösti muutamia juttuja, jotka jäivät reissulta mieleeni:

Aita. Pikkupuiston ympärillä oli samanlainen aita, jollaisia olen nähnyt monien muissa kaupungeissa sijaitsevienn leikkipuistojen ympärillä. Aita on tummanvihreäksi tai mustaksi maalattua metallista "ritilää" ja fiksun ja huomaamattoman näköinen. Se rajaa alueen tehden siitä selkeän, mutta ei peitä mitään. Helpottaa puistossa oloa, eikä ainakaan minulle aiheuta minkäänlaista ahtaanpaikan kammoa.



Hiekkalaatikko. Hiekkalaatikko oli iso ja "monikulmaisen" muotoinen. Siihen mahtui useampi leikkijä ja useampi leikki. Jos vertaa vaikka Keskuspuiston onnettomaan mutteriin, niin notta terve. Hiekkiksessa oli myös pari pientä "virikehärveliä", joihin sai kaadella hiekkaa ja ihmetellä sen valumista. Paljon kiinnostavampaa, kuin keskinkertaisen kiipeilytelineen anti.

Katos. Keskellä puistoa tönötti pieni huvimajan tapainen. Aurinko porotti siihen malliin, että käyttöön tuli. Muuta varjoa puistossa ei sitten ollutkaan. Miinus siitä.




Vesi. Seikkiksen puolella oli vaikka mitä, mutta meidän pojat viehättyivät tuosta vanhimmasta voitehesta eli hookaksoosta. Pieneen lammikkoon oli rakennettu laituri, jossa nakotti kaksi vesiruuvia. Arkhimedeen hieno keksintö, jolla vettä saa nostettua veivaamalla alhaalta ylös (kiitos vanhalle hissanmaikalleni Bjarnelle, jotain jäi tähänkin päähän). Ja sitähän veivattiin. Lammesta laiturille, josta se valui raoista takaisin lampeen ja ruuviin. Onneksi mukana oli pojan kummisetä, jolla riitti kiinnostusta ja apulihaksia veivaamiseen, kun Urho lepuutti muskuloitaan. Aatos taas säntäsi samantien vilvoittelemaan alueen läpi lorisevaan pikku puroseen. Eikä meidän kesämies ollut ainoa, joka viilensi palleroista olemustaan turkulaisessa vedessä. Puro sai alkunsa ylempänä sijaitsevasta kahluualtaasta, jossa showstopperina oli vettä suihkuttava "vesisieni". Aivan mahtava! Purossa ei paljon vettä virrannut, tuommoista melkein puolitoistavuotiasta ehkä puoleen sääreen, mutta ihan riittävästi. Puron pohja ja seinämät oli tehty pyöreistä kivistä, joilla oli mukava istuskella ja tepastella.



Tässä nämä parhaiten mieleen jääneet, joista mielestäni voisi napata ideoita myös Rauman puistoihin nyt kun esim. Liikennepuistoa ja toivon mukaan myös Ankkalammen puistoa aletaan laittaa kuntoon. Ylläolevat ovat tietysti ihan puolueellisia näkemyksiä, joita saa vapaasti kommentoida ja kehittää edelleen.

MATKAILUSAARIA TUTKIMASSA


Testiryhmän paatteileva kolmannes kävi yökylässä Rauman edustan Kylmäpihlajassa ja koukkasi kotimatkalla Kuuskajaskarin kautta. Matka sujui mukavasti heti kun äiti ymmärsi, ettei ruori toimi kuten pinna.

Kylmäpihlaja on kaunis paikka, uskaltaisin jopa kutsua sitä lumoavaksi. Pienten lasten kanssa se ei kuitenkaan ole suoranainen ihannekohde. Vaunuilla pääsee vain kahta pääraittia laitureilta majakalle. Satama-allasta ei ole millään lailla "aidattu". Yli kolmevuotias osaa jo kulkea rantakallioilla, kunhan malttaa hillitä vauhtia ja välttää kaurisloikkia. (Ja milläköhän todennäköisyydellä näin käy...)

Heti satama-altaan laidalla on opasvaja ja kahvila. Rantapolun varrella olevien huussien lisäksi majakan ala-aulassa on vessa. Saarella on merkityt grillipaikat. Majakka itsessään on ravintola ja hotelli, mutta majakan ulkotasanteelle pääsee kiipeämään maksutta.

Kylmäpihlaja on ehdottomasti käymisen arvoinen kohde. Pienlapsiperheelle taitaa riittää lyhyempi visiitti, vaikkapa se reilu tunti, jonka vesibussi saaressa viipyy. Isompien lasten kanssa aika menee varmasti mukavasti saarta tutkien ja uimaankin pääsee. On tärkeää muistaa kunnioittaa lintujen pesimärauhaa ja saaren herkkää luontoa. Hienoa, että Selkämerikin sai kansallispuiston. Hurraa!


Kuuskajaskarin tunnelma on varsin hilpeä verrattuna hartaaseen Kylmäpihlajaan. Sihijuomaa maistellut terassikansa on valloittanut rantakahvilan. Syömisen jälkeen löydämme saaresta leikkikentän ja lapset jämähtävät siihen leikkimään. Varsin vaatimaton tämä kenttä on, mökki-liuku-yhdistelmä, hiekkalaatikko ja hieman arveluttavat keinut, mutta testiryhmä viihtyy. Paikalle on ripoteltu armeijan jäämäjakkaroita ja todennäköisesti myös "hiekkalelut" olivat peräisin samasta lähteestä. Edes armeijaspesialisti isi ei tosin tunnistanut Tiltan muffinssialustoja eli kummallisia harmaita kiekkoja.

Liukumäki oli lapsista ihana. Ikkunoista huudeltiin lukuisat tervehdykset ennen liukumista.

Kuuskajaskarissa on kesäisin myös kotieläimiä, mutta testiryhmän eteen ei sellaisia tupsahtanut. Yhdessä puskittuneessa aitauksessa oli ehkä jotain, mutta testiryhmä oli liian uupunut perehtyäkseen asiaan.

Kuuskajaskari tarjoaa temmellyskenttää niin varusmiesaikoja haikailevalle isälle kuin karaaville lapsosille. Metsässä melkein unohtaa olevansa saaressa. Heti laiturilta tultaessa on huusseja ja grillikatos, kahvilasta löytyvät vesivessat. Kiitos edellisten asukkaiden, vaunuilla pääsee helposti ympäri saarta. Kuuskajaskari ei ehkä ole yhtä elämyksellinen kohde kuin Kylmäpihlaja, mutta lapsethan ovat aina elämys ihan itsessään.

Testiryhmä ei tällä paatteilulla koukannut Reksaareen, joka lapsiystävällisenä kohteena tässä mainittakoon. Testiryhmä suosittelee matkailusaariin tutustumista!

KARPALOPOLUN PUISTO, AITAAMISEN MALLIOPPILAS

Karpalopolulla sijaitseva leikkikenttä voittaa välittömästi äidit puolelleen: nämä aidat eivät päästä lapsia karkuteille!

Melko nopeasti vajaamiehistöisen testiryhmän metrinmittaiset kekkaavat yltävänsä porttimekanismiin. Aidan takaa huudellaan äideille ja alamittaisille, että "hähää, te olette vankilassa!" Tästä huolimatta testiryhmä tykästyi leikkikenttään.

Alue on riittävän laaja ja eri toimintoja on jaoteltu selkeästi. Kaikille ikäryhmille riittää puuhaa. Liukuja ja kiipeiltävää on ryhmän tuoreelle yksivuotiaalle Hiljuskalle, kuten myös nelivuotiaalle superveljelleen. Kiva pieni paatti viehättää juuri seilaamasta palanneita Ahtia ja Tiltaa, etenkin kun tätä ruoria saa käännellä ihan vapaasti ilman että äiti uhkaa nasauttaa päin merimerkkiä. Hiekkis on valtava ja keinuja riittävästi, jotta jonottamiselta vältytään. Muitakin vemputtimia löytyy runsaasti.

Aitojen toiselle puolen livahtaneille oli myös tarjolla mukavaa touhua, sillä leikkikenttää reunustavat kalliot ja pieni metsikkö. Kalliolta löytyy myös pöytä ja penkkejä. Hieno juttu! Koko alue on varsin siisti (molok!) eikä paikalta löydy kuin yksi nuorison taiteilema aurinko.

Leikkikentän selkeään rakenteeseen ja viihtyvyyteen ihastuneet äidit eivät keksi moitittavaa. Kasvituntemuksemme ei kata kaikkia marjapensaita, joten arvailun varaan jäi, ovatko puistoa reunustavat marjapensaat vaarattomia tahi ei. Vaiko peräti syötäviä!

Todella kiva puisto, siis. Kannattaa poiketa. Tämäkin sijaitsee kerrostaloalueella, mutta on tosiaan kaikille tarkoitettu leikkikenttä. Testiryhmä kiittää!

Anatomian oppitunti ja hiekkalelujen hurmaa Tuomistonkadun leikkikentällä

Testiryhmämme yksi kolmannes lähti kyläilemään Syväraumaan. Päätimme tutustua samalla alueen leikkipuistotarjontaan ja otimme mukaan muutaman vierailevan tähden, jotka myöhemmin tarjoilivat meille kahvia ja trampoliiniviihdykettä. Ehtoisa emäntämme opasti meidät katraineen Tuomistonkadun leikkikentälle, kivenheiton päähän Lahdenkadun Salesta (siltä varalta, että eväät loppuvat kesken).


Puisto on muutaman talon verran sivussa vilkaasti liikennöidystä Syväraumankadusta ja sitä reunustaa mäntymetsä. Puistosta löytyy keinut ja hiekkalaatikko sekä muutama kiipeily/puuhateline ja hytkytin. Vempeleet eivät ole siitä modernimmasta päästä, mutta ovat ehjiä ja tarjoavat sopivasti puuhaa. Hiekkalaatikko on iso ja hiekka tuntui ainakin testipäivänä olevan hyvää. Kirsikkana hiekkakakun päällä oli hiekkalaatikosta löytyvät yhteiskäyttöön tarkoitetut lelut. Kolminkertainen eläköönhuuto yhteisleluille!



Molokki törrötti männyn alla ja sen vierestä löytyi pirttipöytä penkkeineen. Kalusteiden koristelusta vastasi paikallinen nuoriso ja aihepiiri oli tuttu ja turvallinen. Siinä sai taas eväitä syödessä miettiä, miten vastata komivuotiaan kyselyihin, miksi joku on piirtänyt pyssyn, joka ampuu viivoja leppäkertun selkään. Onneksi lapseni eivät vielä osaa lukea, sillä muuten aika menisi pöydän pintaa tavatessa. Lukutaitoisena pyydän, että yläasteilla käytettäisiin muutama ylimääräinen tunti murkkujen viestintätaitojen hiomiseen. Käy vähän tylsäksi lukea aina samat vit-pil-homo -latteudet. Luovuutta peliin nuoriso!

Puisto on kokonaisuudessaan ihan mukava. Itse olen kuitenkin yhä vakuuttuneempi leikkikenttien rajaamisesta aitojen avulla, vaikka tiedän, että moni taas ei näe asiaa tarpeellisena. Mielestäni Tuomistonkadun puistonkin ympärille siisti aita sopisi ja helpottaisi äitien työtä. Ei tarvitsisi laskea, että kuinka kauan 1-3 -vuotiaalta menee tielle juostessa ja missä vaiheessa täytyy vaihtaa hölkkä juoksuksi. Aita voisi kulkea jonkin verran metsän puolella, jotta käpyjä ja varpuja pääsisi helposti tutkimaan.




Tuli siinä lasten leikkiä katsellessa äitien kanssa puheeksi, että olisi myös kiva, jos kaupunki vähän aurailisi ja kolailisi leikkinenttiä myös talviaikaan. Vempeleet kun nykyään seisovat paikoillaan ympäri vuoden joka tapauksessa. Aika usein tulee lumisenakin aikana poikettua puistoissa ja pienellä vaivalla tästä saisi hieman mukavampaa ja puistoja tulisi käytettyä koko rahan edestä. Just a thought, kuten engelsmanni sanoisi.

Merirauman leikkikentällä

Merirauman puistoon päädyttiin kehujen perässä. Ehkäpä tästä syystä odotukset olivat melkoisen korkealla.  Paljon puhuttu suuri merirosvolaiva löytyi helposti honkien keskeltä ja lumosi Sulon sekä Hiljan monipuolisuudellaan. Löytyi piilopaikka, kiikaripyssy-yhdistelmä, pari erikokoista liukumäkeä, kiipeilypaikkoja sekä erillinen pieni paatti pienemmille merirosvon uraa vasta suunnitteleville. Vastaava voisi toimia uudistettavassa Liikennepuistossa? Mahtuisipa mokoma aivan hyvin Keskuspuistoonkin.

 Ehdottoman hienoa puistossa oli se, että sieltä löytyivät niin roskis kuin varjostavat puut. Vanhat puupökkelötkin oli jätetty lasten iloksi, oli jousieläimiä, pieni laiva pienemmille merirosvoille, keinut (jotka tosin olivat hitusen liian korkealla)ja se sellainen iso "karuselli",  jossa istutaan autonrenkaiden päällä. Sulo keksi juosta renkaiden kanssa kilpaa. Kerrankin löytyi sopiva juoksuttaja energiselle juoksijalupaukselle. Monipuolinen vekotinvalikoima siis.

 Valitettavasti tämänkin puiston valikoimiin kuuluivat sutatut keinut ja penkit. Ehkäpä tässä  yhteydessä sallinette minun lausua pienen koulutuspoliittisen kannanoton: Tämän ja muidenkin puistotöhryjen perusteella kouluihin lisää taideaineiden ja terveystiedon opetusta! Ja omat nuoruusvuodet mielessä puolustaisin myös jonkinsortin nuorisotilan perustamista Raumalle. Saisivatko leikkipuistot olla sitten rauhassa? 

Keinun möhnä ei ollut onneksi irtoavaa sorttia.

Juhannusta on juhlittu Monnassa ja jatkot pidetty Merirauman puistossa. Pöydän alunen oli täynnä roskia, lasinsiruja ja tupakantumppeja. 

Tiedä sitten mistä johtui, että päällimmäinen tunne, joka puistosta jäi mieleen, kiteytyi sanaan keskeneräinen. Oli vaikea hahmottaa, mistä puistoalue alkoi (alue ei ollut aidattu) tai mihin se loppui. Varsinaisesti mitään en osaa puistoon kaivata lisää, mutta sydän ei vain alkanut sykkiä aivan kuten ensitapaamisella pitäisi. Ehkä alueen suuruus vain hämmensi vajaalla miehityksellä liikkeellä olleen testiryhmän vai alkaako testiryhmän vaatimustaso vain nousta turhan korkealle? 

Jos metsään haluat mennä nyt eli honkien huminaa Nyberginpuiston leikkikentällä

Koko testikolmikko oli koossa testaamassa Nyberginpuiston leikkikenttää. Eräs nimeltämainitsematon testiryhmän jäsen (kröhöm) päätti aloittaa testaamisen työntämällä pyöränsä kärryineen, poikineen ja eväineen puistoon metsän kautta. Tätä kerran kokeilleena, suosittelen käyttämään Syväraumankatu 15:n kohdalta löytyvää sisäänkäyntiä. Kylttikin siinä kuulemma on, mutta tämä puusilmä ei sitä nähnyt vaan käytti ns. Rambo-reittiä.


Nyberginpuiston leikkikenttä on jotenkin kovin symppis. Se on lähellä keskustaa,
mutta silti metsässä. Paikalta löytyy pieni kiipeilyteline liukumäkineen, keinut, hiekkalaatikko ja jousieläin eli hytkytin. Parasta antia taitaa kuitenkin olla mäntykangas käpyineen ja sammalineen. Puiston reunalla on myös jonkin sortin pommisuoja/bunkkeri, jonka päälle on tietysti kiivettävä. Tämän johdosta on myös vanhempien kiivettävä, ainakin jos lapsen silmät pyörivät innosta hedelmäpelin lailla ja jalat hapuilevat kiipeilyotteita bunkkerien sisäänkäyntien yllä olevien aitojen puolista. Liito-orava selviäisi leikiten siitä muutaman metrin pudotuksesta, mutta epäilen, ettei nuorimmaiseni kainaloista löydy tarpeeksi löysää ihoa pehmeätä laskuliitoa varten.

Puistossa parasta oli kuulemma kävyt ja hyttyset. Myös eväskeksit ja kunnon roskis miellyttivät. On mukavaa, että leikkikenttä on tehty mäntyjen keskelle. Sieltä löytyy taas vähän erilaista puuhattavaa ja ihmeteltävää. Sekä äideille että lapsille.



Näytä suurempi kartta

Ahteentien leikkikenttä-poppelilumen puistossa

Ahteentien leikkipuistoon saavuttuaan testiryhmää kohtaa lumoava näky: sataa lunta! Pikaisen luonnontieteellisen analyysin johtopäätöksenä syytämme hellepäivän lumisateesta läheistä poppelia. Poppelilumi on kyllä kaunista, mutta sitä on kaikkialla ja se tarttuu vaatteisiin kuin takiaiset. Onkohan järkevää yhdistää leikkikenttä ja paljon "roskaa" tuottava puulaji? Samaan kyseenalaisten kerhoon kuuluvat myös kaikki piikikkäät pensaat. Marjapensaita tilalle! Hiljan mielestä poppelilumi tosin maistui paremmalta kuin äidin tyrkyttämät maissinaksut. Äidit eivät poppelilunta maistaneet, mutta maissinaksuja syöneinä olettivat Hiljan olevan oikeassa tässä makuasiassa.

Ahteentien puisto yllättää testiryhmän iloisesti: puisto on siisti ja vempeleitä on runsaasti ja testiryhmän kaikille ikäryhmille. Kaikki virikekeskukset ovat hyvässä kunnossa ja luonnon omaa temmellyskenttää on myös jätetty tarjolle kallioiden muodossa. Puita on lähinnä puiston laidoilla, joten jälleen äidit haaveilevat pienestä katoksesta puiston keskellä. Siellä voisi evästääkin pois poppelilumen armoilta. Etenkin Hannan mielialaa nosti molok, joka eväsroskamme nielaisi.

Aidat ja portit olivat kohdallaan. Vaikka aita oli varsin matala (ehkä puoli metriä), se pysäytti omia polkujaan kulkevat pikku miehemme. Eli ei sitä tämän korkeampaa tarvitakaan! Puisto oli pinta-alaltaan yllättävän suuri ja pinnanmuodoiltaan vaihteleva, joten Ahdillakin riitti vaellettavaa aitojen sisäpuolella. Aatosta jäi jurppimaan vesielementin puuttuminen.

Urho ja Sulo halusivat molemmat ja tietysti yhtä aikaa autoon. Kiistat ajovuoroista olivat melkoisia, mutta lopulta kumpikin pääsi tyydyttävässä määrin kuskiksi. Tilta puolestaan leikki pitkään pienissä "tunneleissa", joihin Hiljakin hetkeksi majoittui.

Testiryhmä tykästyi Ahteentien leikkikenttään. Sitä voi tosin helposti luulla kerrostalojen "pihaksi", mutta sitä se ei ole, vaan kaikille avoin leikkipaikka. Eikun kokeilemaan.

Lopuksi haluaisin vielä kiittää aina mukana kulkevia pikkuisia kosteuspyyhkeitä. Niillä on näppärä esipuhdistaa paidan selkämys, jos on vahingossa nojannut tuoreeseen linnunkakkaan (Ahti) tahi vähemmän tuoreeseen mustaan mälliin (äiti valkoisessa paidassaan). Kosteuspyyhkeet tuovat pelastuksen myös, kun Aatos ja Ahti suorittavat polkupyörän ketjujen rasvausasteen tarkastuksen. Mikä mahtava (ja aliarvostettu), äidin elämää helpottava keksintö!
Muistakaa tarkkailla mihin istutte! Ja etenkin nojaatte!

Valoa tunnelin päässä - liikennepuistokokemuksia

Lomalta on palattu ja testiryhmä on taas kokonainen. Tästä riemastuneena ryhmä kiiruhti ottamaan selvää Liikennepuistosta eli Kanaalinrannan leikkikentästä. Testiryhmän korviin kun oli kiirinyt huhu liikennepuiston kunnostamisesta!

Tässä vielä suora lainaus Rauman kaupungin sivuilta liittyen leikkikenttätoimintaan:

" Kokovuotinen leikkikenttätoiminta

Kokovuotinen ohjattu Kanaalinrannan leikkikenttätoiminta on tarkoitettu 2,5-5 -vuotiaille lapsille. Leikkikentällä toimii neljä ohjattua lapsiryhmää maanantaista keskiviikkoon ja perjantaisin. Toiminta-aika on klo 10.00-13.00. Toimintaan ilmoittaudutaan etukäteen ja se on maksutonta. Vapautuvia paikkoja voi tiedustella Sinilinnusta Kirsi-Marja Hyppölältä. Kesätoiminta kentällä jatkuu 5.8.2011 asti.

Liikennepuiston ohjattua toimintaa on kesäaikana 6.6.-5.8.2011 maanantaista perjantaihin. Avoinna: maanantai, tiistai ja keskivikko klo 11-16, torstai klo 12-17 ja perjantai klo 10-15. Ohjelmassa polkupyöräilyä ja lokariautoilua. Lokariautoilua joka toinen tunti maksu 1 €/ajo. Alle kouluikäiset vanhempien seurassa.Toimintapäivän ensimmäinen tunti aina polkupyöräilyä ja polkuautoilua. "

Pitkin alkuvuotta on lehdissä käyty keskustelua Liikennepuiston  kohtalosta. Iso kiipeilyteline purettiin ja mitään ei ole tuotu tilalle.  Muutenkin paraatipaikalla oleva puisto näyttää olevan noin 20 vuotta aikaansa jäljessä. Siitä huolimatta raumalaiset äidit kuljettavat lapsiansa ihanien puistotätien huomaan maanantaista perjantaihin. Leikkipuiston Arja kertoi, että kesäisin lapsia käy noin 100 viikossa ja talvellakin 60 lasta yrittää päästä auraamattoman pihan läpi nauttimaan puiston leppoisasta tunnelmasta. (Ja osa myös paeta puistosta pois. Huonokuntoisen portin alla kun sattuu olemaan karkulaisen mentävä aukko.)

 Pihasta löytyy katoksia, keinuja kaksin kappalein, risainen (ja puiston suosioon nähden aivan liian pieni) kiipeilyteline sekä iso polkuautoille ja -pyörille tarkoitettu puisto. (Tästä johtuen Kananlinrannan puisto tunnetaankin paremmin nimellä Liikennepuisto.)

Pienet mökit pihassa ovat leluvarasto ja taukotila puistotoiminnassa oleville lapsille. Testiryhmä jaksaa ihmetellä taukotilan tilaihmettä: alle kymmenessä neliössä lauletaan, leikitään, syödään eväät, askarrellaan äitienpäiväkortit, käydään pissalla...Toisin sanoen puistossa selvitään ympäri vuoden niin 30 asteen helteessä  kuin talven pakkasillakin.

Testiryhmän mielestä parasta puistossa on ehdottomasti mahdollisuus kruisailla. Kuinkahan moni raumalaislapsi on oppinut polkemaan puistossa pyörällä? Testiryhmän Sulo on ainakin yksi heistä. Alkukesästä touhu tuotti tuskaa niin ohjastajalle kuin ohjastettavalle, heinäkuussa meno oli jo hurjaa ja aikuisen rooliksi jäi lähinnä ihailla nopeaa oppimista.

Citylapsen suosikit: rauniopuiston kiipeilyparatiisi ja heppapuiston metsikkö


Vanhan Rauman asukkaina 2/3 testiryhmästä viettää usein aikaansa Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioilla ja sen lähipuistoissa (talven parhaat pulkkamäet tarjoava puisto muurin toisella puolen on muuten nimeltään Katarina Westerlingin puisto). Rauniopuistossa on hyvät polut potkupyöräilyyn ja melko hyvin rajattu vaeltelumahdollisuus karkailuviettisille. Tietysti ympäröivältä muurilta voi pudota ja todennäköisesti itse raunioilta tullaan vielä putoamaan. Kolmevuotiasta nakottavat porraskivet, joita pitkin aukeaa reitti raunioiden päälle. Portaista paljon korkeammalle ei vain vielä ole lupa kiivetä. Sulo on tosin päässyt isin kanssa kiertämään koko raunion ympäri; oli hepulla melko pollea olo. Tilannetta tarkkailevaa äitiä kuulemma jännitti eniten.

Tilta on kiinnostunut myös haudoista ja haluaa tietää, kuka lepää missäkin. Suosikki taitaa olla se hauta, jonka koristeaitauksesta pääsee livahtamaan "sisäpuolelle" hautapaatta siivoamaan. Tiltan Ansu-täti tosin kutsuu tätä hautarauhan rikkomiseksi, mutta arkeologit ovat tunnetusti niuhoa porukkaa. (Äiti muuten otti viime syksynä pari askelta taaksepäin, kun paatta ympäröineet, kuivuneet lehdet pölläyttivät Tiltan jalkojen alta ilmaan jotain savulta näyttävää. Melko aavemaista.)

Raunioilla viihtyy valitettavasti myös se ihmisryhmä, jonka mielihupi on hajottaa pulloja. Äitejä tämä luonnollisesti jurppii (ja mitä ne turistitkin ajattelee!?). Pitäisi aina varata roskapussi ja näppylähanska mukaan.

Katarina Westerlingin puistossa on hauska juoksennella ja tulla alas mäkeä eri tyyleillä. Äidit ovat testanneet mm. vierimistä (kivuliasta pommpujen takia). Puistosta on poistettu joskus siellä olleet härpäkkeet (paljaskonttinen muistaa ainakin karusellin, keinut ja hiekkiksen), mutta tämä puisto saa hyvin olla vapaa valmiista virikkeistä.

Hiekkatien toisella puolen oleva Tekkalan puisto on saanut vetonaulakseen Cedercreutzin sirkushevosta esittävän patsaan. Testiryhmän mielestä parasta tässä puistossa on kuitenkin sen hyvin pieni metsikkö. Vanhat kuuset ovat aivan mahtavia ja niiden varjossa kulkeva polku on muksuista aina yhtä lumoava. Ahdista on kiinnostavinta katsella ohi vyöryvää liikennettä. Yksikään testiryhmäläinen ei ole vielä vonkunut hevosen selkään, vaan tyytynyt taputtelemaan ontosti kumahtavaa kylkeä.

(Huom. Tämän jutun kuvat ottanut Tilta)