KESÄ JA KULTTUURI

Kultturellina tiiminä testiryhmä nautti myös Rauman kulttuuritarjonnasta. Kesän aikana tuli muun muassa jammattua niin Sami Hintsasen kuin Cleaning Womenin tahtiin ja ajeltua vanhalla karuselliautolla.

Aloitetaan kuitenkin piknik-paikka-vinkillä. Keskustan parhaimmistoa edustaa raatihuoneen eli museon sisäpiha, jossa on pöytiä, penkkejä ja oivallinen juoksurata muksuille. Kukkapenkeillä kirmaus on tietysti ankarasti kielletty.

Raatihuoneen sisäpiha on myös mainio konsertti-paikka, joskin yleisöä ei paikalle mahdottomia mahdu. Testiryhmän Tartu mikkiin -fani Tiltsu fiilisteli Sami Hintsasen tahtiin ko. kiertueen osuessa Raumalle. Oli jännittävää ja aika ihanaa. Ahtia eivät Hintsasen tulkinnat suuresti vakuuttaneet, vaan heppu nukahti kesken Bon Jovi -revittelyn.

Pitsiviikko tarjoaa melko nihkeästi toimintaa alle 5-vuotiaille, joten testiryhmän oli tyytyminen muutamaan tapahtumaan. Yksi testiryhmän kohde, musapaja, jouduttiin valitettavasti perumaan, joten pitsiviikon anniksi jäi hauska keppihevos-GP ja Mustan pitsin yön lastentapahtuma. Testiryhmäläiset eivät osallistuneet keppihevoskilpailuihin, mutta laukkasivat harjat hulmuten mukana tunnelmassa. Lystiä oli!

Lasten hulinat kaupungintalon sisäpihalla olivat muksuista mukavat. Hieno ajatus oli yhdistää nuorten vapaaehtoistyöleiri tähän tapahtumaan, vaikka Tiltsua ensin arveluttivat muuta kuin suomea juttelevat tyypit. Mutta hieno kierrätyskoru saatiin tehtyä. Musiikki oli vauhdikasta ja sai äidinkin jalan vipattamaan.

Galleria Keinu tarjosi testiryhmälle erilaista hauskuutta: siellä pääsi testaamaan Anu Sukasen tuunamaa entistä karuselliautoa. Onneksi ratteja oli kaksi.

Festivon ilmainen lapsille suunnattu konsertti jäi testiryhmältä kokematta, mutta katumusisoinnista saimme sentään nauttia. Tilta ei olisi millään malttanut jatkaa matkaa, vaan viulisti-trio lumosi kuulijansa. Tällaiset "konsertit" ovat mahtavia; musiikkielämys tuodaan ihmisten luo ja tarjotaan mahdollisuus pysähtyä ja vain kuunnella. Pieni pakohetki ympäröivästä hyörinästä.

Blue Sea Film Festival esitti lapsille Pörri-oravan seikkailuista kertovaa piirrettyä. Testiryhmän yksikkö sohlo ja solko kävivät kurkkaamassa ohjelmaa Sinilinnun päivänäytöksessä. Olimmekin sitten ainoat katsojat eikä solko jaksanut alkutekstejä pidempään, kun pihalla tapahtui paljon kiinnostavampaa. Äiti yritti olla samaan aikaan sisällä ja ulkona, mikä osoittautui haastavaksi. Ohjelma oli sen verran jännittävä Tiltsun mielestä, että typykin siirtyi ulkokatsomoon. Pörriä piti siitäkin huolimatta katsoa toinenkin jakso.

Lapsia kannattaa joskus ottaa mukaansa hieman yllättäviinkin juttuihin. Iltakukkuja a.k.a. bilehiiri Tiltsu änkesi äidin mukaan leffafestarin perjantai-illanviettoon Cleaning Womenia kuuntelemaan. Voimallisen äänentoiston johdosta jammailimme teltan ulkopuolella, mutta oli hauskaa - yksi kesän parhaista hetkistä.

Samppusten puiston vaisut vibat

Testiryhmän 2/3 kokoaa vielä kerran kaiken reippautensa - ja peräkärrynsä - ja polkee Sampaanalan Nurmelanpolun leikkikentälle. Ensivaikutelma on äideillä valitettavasti "ai tämmönen", mutta lapset ryhtyvät innokkaasti testauspuuhiin. Paitsi Aatos, joka ottaa tirsat kärryssä.

Tämän puiston kohderyhmä tuntuu olevan yli nelivuotiaat, ehkä parhaiten viihtyvät eskari-ikäiset. Kiipeilyteline-liuku-kombinaation lisäksi leikkipuisto tarjoaa keinuja, kolme kieputinta ja kaksi erilaista hytkytintä, joihin mahtuu useampikin muksu. Hiekkalaatikko antaisi tekemistä porukan pienimmille, mutta sitä ei puistossa ole.

Testiryhmä istuutuu nurtsille penkin sijasta ja miettii jatkotoimia. Vempeleet on käyty läpi nopeasti ja äitejäkin on jo pyöritetty kieputtimissa pahoinvointiin asti. Suuntaamme katseemme Aatoksen ohjaamana pyörätien toiselle puolelle metsään. Polku on jyrkempi kuin arveltiin, mutta selviämme kunnialla ylös asti ja teemme pienen kiepin metsässä. Alastuloa varten löytyy loivempi rinne. Äidit eivät enää anna sykkeen laskea, vaan pakkaavat lapset kärryihin ja lähtevät kotimatkalle.

Samppusten puiston vekottimet ovat periaatteessa varsin hauskoja, mutta testiryhmä ei nyt edustanut kohdeikäryhmää. Vai onko testiryhmä nähnyt jo niin paljon leikkikenttiä, ettei meihin enää helposti tehdä vaikutusta?

Laaja kuin Lajon leikkikenttä

Lajon leikkikenttä on sen verran hyvin jemmassa, että täytyy kysyä neuvoa. Helpostihan puisto löytyy, kun ymmärtää seurata kerrostalojen keskelle sujahtavaa pyörätietä. Itse asiassa kerrostalojen keskelle ei juuri muuta mahdukaan kuin laaja leikkikenttä. Mikä yllätys!

Testiryhmän 2/3 innostuu heti kiipeilytelineestä, jossa on kaksi liukua, toinen niistä Keskus-

puistosta tuttu keltainen kieppi. Ahti ja Aatos eivät vielä pääse yksin kiipeämään telineeseen, joka siten on viisaasti suunnattu hieman isommille muksuille. Liukuihin on silti päästävä, joten äidit tempautuvat mukaan toimintaan.

Riittävästi liu'uttuamme alamme hahmottaa puiston laajuutta. Siis tuokin kuuluu vielä tähän leikkikenttään! Alue on jaettu neljään osaan, joista yksi on suunnattu porukan pienimmille. Puistosta löytyy vetkuttimia moneen makuun ja tämän hiekkiksen kokoa ei voi kukaan moittia - siihen mahtuu vaikka päiväkotiryhmä. Varttuneemmalle osastolle on tarjolla koripallotolppa (asfaltin kunto ei tosin häikäise).

Aivan kaikkien laitteiden toiminnot eivät testiryhmälle auenneet. Kuvassa oleva laite oli kuitenkin sovellettavissa kaiu'un testaamiseen. Kyllä komeasti kimpoili huuto kerrostalojen seinistä!

Kerran puiston läpikäytyään testiryhmä kapusi teletappikukkulalle evästauolle. Äidit totesivat olevansa yllättyneitä puiston siisteydestä ja viihdykkeiden runsaudesta. Pari puutetta onnistuimme keksimään. Vauvakeinuja ei löytynyt edes pienten puolelta, mutta kaipa akuutin tarpeen iskiessä voi uskaltautua läheisen kerrostalon pihalle, jossa vauvakeinuja oli tarjolla useampi. Roskista ei myöskään löytynyt, vaikka kukkulalta tähyilimme ja supernuuskijat Urho ja Tiltsu puistoa kolusivat. Sellainen saattoi jossain luurata, mutta me emme löytäneet.

Pienten puolelta löytyi mopo-hytkytin sivuvaunulla, keinuja, kiva eväspöytä penkkeineen ja nihkeäliukuinen mutta iloinen liukumäki. Ahti oppi, ettei liukuun kannata lähteä kiipeämään heti toisen perässä. Kirjaimelliseti kantapään kautta meni oppi perille.

Leikkikentältä löytyi toinenkin pöytä penkkeineen, lisää keinuja ja hiukka erilainen karusellin kaltainen. Kaikkiaan varsin hauska kokonaisuus monen ikäryhmän tarpeisiin. Puisto oli myös mukavan vehreä. Talvella teletappikukkula tarjoaa varmasti oivan pulkkamäen, joten palataan paikalle viimeistään, kun lunta saadaan.

Wau, sanoi Tilta, kun Uotilan leikkikentän näki

Testiryhmän vielä lomaileva 2/3 otti vinkistä vaarin ja lähti tutustumaan Uotilan Siilotien leikkikenttään. Nimiä mainitsematta todettakoon, että toinen kolmannes saapui paikalle sankarillisesti pyöräkärryin, toinen epäurheilijamaisesti autolla. (Hannalla oli kyllä ihan hyvä syy, ja vielä itsestä riippumaton.)

Ensivaikutelma oli niin lapsilla kuin aikuisilla, että onpas runsaasti kaikkea ja ihan uusiakin juttuja. Puistoon oli valittu hieno kokoelma eri vempelevalmistajilta kaikki ikäryhmät huomioiden. Mamatkin intoutuivat kokeilemaan kiipeilytelineliu'un pyörivää väkkyrää. Kokeilu ei vaatinut uhreja, mutta jätimme silti pukkitappelut väliin - vaikka siihenkin olisi ollut tarjolla oivallinen tasapainoilulauta.

Pienten puolelta löytyi mopohytkytin, liuku ja kiva mökki, jossa oli hella ja hiekkasihtejä. Mökki oli ihan huippu muksujen mielestä. Välimaastossa sai ajella autolla, keinua tahi kiivetä liukumäkeen. Olipa telineessä jopa kiipeilyseinä! (Osoittautui äidille liian vaativaksi. Mutta kun kengät lipsus!) Aatos ja Ahti kykenivät kiipeämään liukuun, mutta alas tultiin vain äidin avustuksella. Ahti onnistui kerran livahtamaan yksikseen ja oli turhan jännittävää. Miksi liu'uissa pitää muuten olla pieni hyppyri? Mamojen takapuolet eivät ainakaan moista kaipaa.

Isompien puoli tarjosi enemmän kiipeilyhaasteita. Keinut löytyivät sieltäkin. Puistossa oli kaksi penkkiparia, joista ainakin toiseen testiryhmä visioi jonkinlaisen katoksen auringolta tai sateelta suojaamaan. Jokin ihan simppeli olisi riittävä. Molok löytyi ja muutenkin leikkikenttä oli melko siistissä kunnossa; hieman oli nuorisolta jäänyt eväsretken roskia siivoamatta. Kenttää reunusti aita, joskin sisääntuloa varten oli jätetty runsaasti varaa ilman portteja. Testiryhmä totesi kuitenkin, että eiköhän sellaisen aukon aina yksi mama pysty blokkaamaan. Onneksi puistoon johtava tie on melko rauhallinen (viereinen ei niinkään).

Tältä leikkikentältä muksut eivät halunneet millään lähteä. Etenkin pienten puolen mökkiin ja liukuun keksittiin hirmuisen kivoja leikkejä. Testiryhmä suosittelee yksimielisesti Uotilan puistoa. Olisikohan siellä jopa Rauman paras kokoelma leikkivälineitä? Näin testiryhmä uskaltaa tämän kesän perusteella väittää.





Onnistuu se eväshetki ilman pöytääkin. Sitä voi mennä vaikka nurtsille istuskelemaan. (Mitä lapsille annettiinkaan evääksi aikana ennen banaaneja...)

Arvonta on suoritettu

Onni suosi seuraavia: Pipsa, Johanna ja Pyryn ihminen. (Fanfaarit!)

Ilmoittakaa yhteystietonne minulle s-postilla annamari.numminen@gmail.com viimeistään keskiviikkoon 17.8. mennessä, niin saatte lisäohjeita palkinnon lunastamiseksi. Ilmoittakaa myös, jos ette voi palkintoa vastaanottaa.

Palkintona on viikonloppuiset vapaaliput saaristoon. Lippu sis. edestakaisen kuljetuksen Kuuskajaskariin tai Kylmäpihlajaan. Lippuja on 2 kpl.
RAUMAN SAARISTOKULJETUS liikennöi  Kuuskajaskariin ja Kylmäpihlajaan
viikonloppuisin  20-21.8.  ja 27.-28.8.

Lähdöt mm. klo 12 ja 15.10 Aikataulu löytyy: Rauma matkailijan opas s. 8.

Sellainen ol' Viipuri

Syystuulen jo tuivertaessa lähti 2/3 testiryhmästä kohti Viipurin puistoa, joka löytyy Seminaarinmäen katveesta, ammattikoulun kyljestä. Puisto oli oikein soma ja ryhmän alkuperäiskansaan kuuluva mama ilahtui uutuuttaan hohtelevista härveleistä. Viime käynnillä olivat kuulemma vielä old school, mikä tällä kertaa ei ole synonyymi paremmalle.

Viipurin puisto on ikäänkuin kaksiosainen: on leikkikenttä ja tunnelmointipuoli. Välissä kasvaa puskapöheemiä, mutta se ei varsinaisesti estä pääsyä puolin eikä toisin. Tunnelmointipuolelle on tehty pieni kanaalintapainen, jonka yli pääsee paria somaa, mutta varsin heikossa hapessa olevaa kaarisiltaa pitkin. Yksi huvimajakin löytyy. Perheen pienempien kannalta olisimme toivoneet jotain pientä estettä veden ja leikkikentän välille. Onneksi tällä kertaa toimi vanha kunnon keksisumutus (pussin rapina ja "otatko keksin"-kailotus houkutteli taaperon takaisin kuivemmalle maalle).

Puisto on sikäli kiva, että siinä on pientä piknik-potentiaalia. Täytyy testata ensi kesänä. Puiston toiselta reunalta nousee Seminaarimäelle pieni metsäinen kaistale, joka tarjoaa oivaa virikettä lapsosille ja hyvää kiipeilytreeniä perässäjuokseville. Toisella reunalla aluetta rajaa Eteläkadun puistosta tuttu harva puuaita, jonka psykologinen vaikutus on onneksi hieman suurempi kuin sen todellinen läpipääsemättömyys.

Kiipeilyteline oli oikein pätevä ja turvahiekkakin kätki sisäänsä aarteen, joka tosin osoittautui kissanp----ksi. Ahti ehti tovin leikkiä niillä "oksilla" ennen kuin äiree huomasi asian oikean laidan. Tänks vaan mirri. Roskis oli sellaista pientä puistomallia ja melko täynnä. Käyntimme jälkeen jätteet jo vilkuttelivat aukosta eli josko isomman saisi tai tiuhemman tyhjennystahdin.

Kaiken kaikkiaan puisto oli ihan mukava yllätys ja vain pientä pintaremonttia vailla.

TÄRINÄÄ JA MULAUKSIA: KESÄJUNALLA POROHOLMAAN

Testiryhmän yksikkö sohlo, solko & mama ymmärsivät elokuun alussa, että kesäjunaan (a.k.a. Kake Kaupunkijuna) kyytiin mielivän on paras pistää töpinäksi. Liput haettiin jo edeltävänä päivänä, jotta fiilistely ei olisi turhaa. Koko kesä on junalle vilkuteltu ja nyt vihdoin päästäisiin kyytiin!


Tunnelma junassa on odottava. Tilta tarkkailee nakkikipsan kellotornista, koska iso viisari vihdoin on pystysuorassa. Matkustajia on melko vähän ja taitettavat matkarattaat saadaan helposti kyytiin eteemme vaunun lattialle. Eiköhän kesäjunaan pari vaunuakin mahdu ihan kootussa muodossa, mikäli tarvetta on. Ahti sylikyytiläisenä pääsi ilmaiseksi. Vihdoin kello on tasan ja juna tuuttaa lähdön merkiksi. Jännää!


"Koska tämä tärinä loppuu?" Tilta tiedustelee minuutin reissattuamme. Ei taida ihan heti loppua. Tasaisellakin tiellä kyyti ei ole erityisen lempeää ja Rauman keskustaa ei ole juuri tasaiseksi suunniteltu. Matka kuitenkin etenee mukavasti ja äiti oppii uusia anekdootteja oppaan jutuista. Tarjoamme lähimatkustajille omaa opastustamme henkilökohtaisella tasolla. "Tossa asuu muskariope ja tossa on meidän lemppari pyöräkauppa. -- Tossa on Tiltan silmälasiliike. --Muksumassi, Muksumassi!! -- Enon lähikauppa ja heti sen takana asuu eno ja tossa pappa oli töissä. -- Tuolla menee Iisa ja Olli ja äiskä, vilkutetaan!" Syväraumankadulla Ahti alkaa tuntua turhan raukealta, joten maissinaksut kaivetaan kassista lasta elävöittämään. Tiltahan ei kesällä 2009 selvinnyt kesäjuna-ajelulla hereillä tätä pidemmälle, vaikka tuplasti yritettiin.


Tärinä loppuu vihdoin Poroholmaan, kun juna pysähtyy. Päätämme Tiltan kanssa palata kotiin isin kyydillä. Loppupäätelmä: kesäjunalle on hauskempi vilkuttaa kuin olla kyydissä. Mutta Poroholmassa ollaan ja kylläpä näyttää komealta (etenkin kun vanha versio on vielä kirkkaana mielessä). Leikkikenttä on heti kahvilan takana, tarpeeksi kaukana merestä.


Leikkikentällä on niukasti sisustettu mutta varsin siisti leikkimökki, iso hiekkis, muutama keinu ja isommille suunnattu liukumäki. Tilta osaa jo kiivetä liukumäen rappuja, mutta Ahtia pitää avittaa. Alas tullaan junana, sen verran jyrkkä liuku on. Hauskaa on - liu'umme monta kertaa, kunnes äiti alkaa hinkua jotain muuta. Hiekkaleluja on muutama unhokki ja tässä olisi Poroholman isännälle vinkkiä: paas hankkien runsaasti hiekkaleluja niin hiekkikseen kuin leikkimökkiin, matkailijoilla tuskin on moisia mukana. Mökki kaipaisi myös pöytää ja paria muovituolia. Ja kun nyt ruvettiin esittämään toivomuksia, niin jokin pienemmille suunnattu kiipeilytelineliuku olisi myös hirmu kiva. Kiitti!

Äiti havaitsee vesibussin olevan lähdössä ja siirrymme mukavalle hiekkarannalle sitä ihmettelemään. Mikä aloittelijan moka! Ei ehdi vesibussi irrota laiturista, kun molemmat mukelot ovat jo napaa myöten vedessä. Ranta on turvallisen matala, mutta valitettavasti myös valkoposkihanhien suosiossa: niiden pökäleitä on mahdoton hiekalla väistellä.
Lapsilla on superhauskaa. Mikä siinä vedessä aina jaksaa hurmata? Ahti mulaakin näyttävästi, mutta nousee omin avuin ylös (äiti ei todellakaan halua kastua kun kyseessä ei ole Vaaratilanne) ja jatkaa loiskuttelua.

Onneksi suunnitelmaan kuului jo isin hälyttäminen noutajaksi, sillä nyt tarvitaan myös vaihtovaatteita. Amatööri-äidillä on laukussa vain yhdet mutta kummalle tahansa mahtuvat pöksyt.

Testiryhmän yhteenveto: kesäjuna kiva, etenkin ulkopuolelta ihasteltuna; Poroholma kiva, etenkin kun pääsi mereen.

Kiitos, kumarrus ja blogi jatkaa

4.8. ryhmämme tapasi Rauman kaupungin markkinointi- ja matkailupäälliköt ja välitti blogin kautta tulleen palautteen eteenpäin. Tulipahan höpötettyä ja visioitua oikein urakalla. Hyvä fiilis jäi. Meitä on kuultu ja tästä on hyvä jatkaa. Itse asiassa pääsemme esittelemään blogin antia vielä Ensiviisaat-ryhmälle. Menee siis terveiset varmasti oikeaan osoitteeseen. Ja paljon on vielä luvassa!

Vaikka syksy vähentää blogistelua, emme kuitenkaan rakasta päiväkirjaamme hylkää. ( Älkää siis tekään hyvät ystävät.) Tänne päivittyy uusimmat kuulumiset ja puistojen testaaminenkin jatkuu.  Tässä vaiheessa on hyvä kiittää ja kumartaa kaikkia teitä, jotka olette toilailuitamme lukeneet ja kommentoineet.  Ensi viikon aikana järjestän myös alkukesästä lupaamani arvonnan, johon osallistuvat kaikki nimimerkillä kommentin jättäneet. 

Tähän loppuun laitan vielä suoran lainauksen kaupungille jättämästä koosteesta:

"Hankkeemme herätti laajaa kiinnostusta. Palautetta sateli niin virallisesti kuin epävirallisestikin. Moni kiitteli, että olimme uskaltaneet nostaa kissan pöydälle. Varsinkin syntyperäiset raumalaiset muistelivat paikallisen puistopolitiikan pitkään olleen sitä, että puistot jätettiin oman onnensa nojaan ja rikkoutuneen hilavitkuttimen tilalle ei koskaan tuotu uutta. Tämän ajan huokaistiin onneksi olevan nyt ohi! Olihan blogimme siitä selkeä esimerkki. Meillä on siis suuri vastuu ja koemme, että tuon vastuun ansaitsemiseksi tästä projektista tulee seurata jotakin konkreettista. Puheen tasolle tätä ei voi enää jättää.

Toinen mieltä lämmittänyt asia oli se, kuinka tärkeänä raumalaiset puistojaan pitävät. Lapset haluavat leikkiä puistoissa ja ne kiinnostavat nuoriakin, kunhan tarjoaisivat mielekästä tekemistä.
Myös vanhemmat arvostavat laadukkaita puistoja. Ne ovat paikkoja, joissa on mahdollista tavata toisia vanhempia ja saada hengähdystauko arjesta. 

Näin ollen monipuolinen puistotoiminta ja -tarjonta täydentäisi kaupungin palveluita. Äidit ovat melkoisen solidaarista porukkaa.  Kun äideille annetaan mahdollisuus, niin varmasti löytyisi innokkaita puistoruokailun tai -jumpan järjestäjiä. Ihan talkoo/ vapaaehtoisvoimin.  Mikä sitoo perheen parhaiten kaupunkiin? Se ei lopulta ole työ tai palvelut vaan se, miten hyvin lapset ja sitä kautta koko perhe viihtyy. "

Malikkavaheen symppis leikkikenttä

Kartasta katsottuna Malikkavaheen leikkikenttä Paloahteella ei tunnu olevan ylivoimaisen kaukana keskustasta. Mutta karttapa ei kerro ylämäkiä. Puolisokaan ei jaksa tarkentaa "Älä mee Pohjoiskehää" -heittoaan, joten melko väsynyt mutta onnellinen äiti polkupyöräkärryineen puistoon saapuu. (Ei aloiteta nyt miesten kommunikaatiovaikeuksista. Perustetaan sille vaikka oma blogi myöhemmin.)

Malikkavaheen leikkikenttä voittaa Tiltan ja Ahdin heti puolelleen: puistossa on ennennäkemätön kiipeilyteline! Suurin osa ajasta kuluukin juuri siinä leikkiessä. On salama-rappuset ja verkkoreitti! Ja kaksi kivaa pyörittely-juttua, joista paljastuu kuvia! Lähellä liukumäkeä on myös neljä ympyrää, kuin lieden levyt. Tilta paahtaa käpyjä välipalaksi.

Pyöräilystä palautunut äitikin toteaa puiston varsin sympaattiseksi. Sijainti metsikön keskellä on mukava - kerrankin on sitä varjoa tarjolla, hiukka liikaakin. Eikä kaupunkilaislapsille ole koskaan liikaa metsikköä tarjolla. Puistossa on lapset hurmanneen kiipeilyliu'un lisäksi toinen, vanhempaa koulukuntaa edustava isompi liukumäki, iso hiekkis, kaksi keinua ja erikoinen kuudenistuttava hetkutin. Nuorison läsnä olon havaitsee vain tästä hetkuttimesta: ihan tosissaan on siinä voimia testattu, että on saatu kädensijat rutatuksi paikoiltaan. Pari "sarvea" on uusittu, loput odottavat vuoroaan. Puistoa roskilta varjelee molokki, eväshetkeä varten on pöytä penkkeineen.

Hetkutin jaksaa huvittaa testiryhmää aikansa, kunnes puiston poikki tallustaa musta kissa, jota lähdemme seuraamaan. Kissa kulkee pitkin metsäpolkua ja tarjoutuu välillä silitettäväksi. Tämä on lapsille selkeästi Elämys. Valitettavan nopeasti polku päättyy kadulle ja kissa häviää takapihalle. Palaamme puistoon. Ahdin vastarinta on sitä luokkaa, että kaveri pitää kantaa. Onneksi leikkikentällä paha tuuli heti unohtuu.


Lapset viihtyvät puistossa hyvin ja keksivät monta hauskaa tapaa hyödyntää uutta kiipeilyliuku-monitoimi-ihmettä. Tällaisia lisää Rauma leikkikentille! Ymmärrän kyllä Malikkavaheen puistosta vinkanneen äidin toteamuksen, että isommille lapsille ei puistossa ole paljoa tarjolla. Ehkäpä puistoon mahtuisi vielä vaikkapa isommille suunnattu kiipeilyrakennelma.

Paluumatka on alamäki-painotteisempi ja suorastaan rullaa. Malikkavaheen leikkikenttä oli hirmu kiva tämänkertaisen testiryhmän mielestä. Harmi vaan, että välissämme on niin monta ylämäkeä.

Mietteitä Suomen Turusta ja sikäläisestä leikkipuistokylddyyristä (hyvin suppea otos)

Allekirjoittanut+family teki pienen lomaturneen Turun suuntaan männä viikolla. Tehdessämme täsmäiskun Kupittaan puistoon, puin nenälleni blogilasit ja tiirailin ympäristöä myös Sillä Silmällä. Kävimme ensin pikkuväelle suunnatulla leikkikentällä, jonka jälkeen pujahdimme muutaman metrin päässä sijaitsevaan Seikkis-puistoon. Tässä lyhyehkösti muutamia juttuja, jotka jäivät reissulta mieleeni:

Aita. Pikkupuiston ympärillä oli samanlainen aita, jollaisia olen nähnyt monien muissa kaupungeissa sijaitsevienn leikkipuistojen ympärillä. Aita on tummanvihreäksi tai mustaksi maalattua metallista "ritilää" ja fiksun ja huomaamattoman näköinen. Se rajaa alueen tehden siitä selkeän, mutta ei peitä mitään. Helpottaa puistossa oloa, eikä ainakaan minulle aiheuta minkäänlaista ahtaanpaikan kammoa.



Hiekkalaatikko. Hiekkalaatikko oli iso ja "monikulmaisen" muotoinen. Siihen mahtui useampi leikkijä ja useampi leikki. Jos vertaa vaikka Keskuspuiston onnettomaan mutteriin, niin notta terve. Hiekkiksessa oli myös pari pientä "virikehärveliä", joihin sai kaadella hiekkaa ja ihmetellä sen valumista. Paljon kiinnostavampaa, kuin keskinkertaisen kiipeilytelineen anti.

Katos. Keskellä puistoa tönötti pieni huvimajan tapainen. Aurinko porotti siihen malliin, että käyttöön tuli. Muuta varjoa puistossa ei sitten ollutkaan. Miinus siitä.




Vesi. Seikkiksen puolella oli vaikka mitä, mutta meidän pojat viehättyivät tuosta vanhimmasta voitehesta eli hookaksoosta. Pieneen lammikkoon oli rakennettu laituri, jossa nakotti kaksi vesiruuvia. Arkhimedeen hieno keksintö, jolla vettä saa nostettua veivaamalla alhaalta ylös (kiitos vanhalle hissanmaikalleni Bjarnelle, jotain jäi tähänkin päähän). Ja sitähän veivattiin. Lammesta laiturille, josta se valui raoista takaisin lampeen ja ruuviin. Onneksi mukana oli pojan kummisetä, jolla riitti kiinnostusta ja apulihaksia veivaamiseen, kun Urho lepuutti muskuloitaan. Aatos taas säntäsi samantien vilvoittelemaan alueen läpi lorisevaan pikku puroseen. Eikä meidän kesämies ollut ainoa, joka viilensi palleroista olemustaan turkulaisessa vedessä. Puro sai alkunsa ylempänä sijaitsevasta kahluualtaasta, jossa showstopperina oli vettä suihkuttava "vesisieni". Aivan mahtava! Purossa ei paljon vettä virrannut, tuommoista melkein puolitoistavuotiasta ehkä puoleen sääreen, mutta ihan riittävästi. Puron pohja ja seinämät oli tehty pyöreistä kivistä, joilla oli mukava istuskella ja tepastella.



Tässä nämä parhaiten mieleen jääneet, joista mielestäni voisi napata ideoita myös Rauman puistoihin nyt kun esim. Liikennepuistoa ja toivon mukaan myös Ankkalammen puistoa aletaan laittaa kuntoon. Ylläolevat ovat tietysti ihan puolueellisia näkemyksiä, joita saa vapaasti kommentoida ja kehittää edelleen.