
Testiryhmämme yksi kolmannes lähti kyläilemään Syväraumaan. Päätimme tutustua samalla alueen leikkipuistotarjontaan ja otimme mukaan muutaman vierailevan tähden, jotka myöhemmin tarjoilivat meille kahvia ja trampoliiniviihdykettä. Ehtoisa emäntämme opasti meidät katraineen Tuomistonkadun leikkikentälle, kivenheiton päähän Lahdenkadun Salesta (siltä varalta, että eväät loppuvat kesken).

Molokki törrötti männyn alla ja sen vierestä löytyi pirttipöytä penkkeineen. Kalusteiden koristelusta vastasi paikallinen nuoriso ja aihepiiri oli tuttu ja turvallinen. Siinä sai taas eväitä syödessä miettiä, miten vastata komivuotiaan kyselyihin, miksi joku on piirtänyt pyssyn, joka ampuu viivoja leppäkertun selkään. Onneksi lapseni eivät vielä osaa lukea, sillä muuten aika menisi pöydän pintaa tavatessa. Lukutaitoisena pyydän, että yläasteilla käytettäisiin muutama ylimääräinen tunti murkkujen viestintätaitojen hiomiseen. Käy vähän tylsäksi lukea aina samat vit-pil-homo -latteudet. Luovuutta peliin nuoriso!
Puisto on kokonaisuudessaan ihan mukava. Itse olen kuitenkin yhä vakuuttuneempi leikkikenttien rajaamisesta aitojen avulla, vaikka tiedän, että moni taas ei näe asiaa tarpeellisena. Mielestäni Tuomistonkadun puistonkin ympärille siisti aita sopisi ja helpottaisi äitien työtä. Ei tarvitsisi laskea, että kuinka kauan 1-3 -vuotiaalta menee tielle juostessa ja missä vaiheessa täytyy vaihtaa hölkkä juoksuksi. Aita voisi kulkea jonkin verran metsän puolella, jotta käpyjä ja varpuja pääsisi helposti tutkimaan.

Tuli siinä lasten leikkiä katsellessa äitien kanssa puheeksi, että olisi myös kiva, jos kaupunki vähän aurailisi ja kolailisi leikkinenttiä myös talviaikaan. Vempeleet kun nykyään seisovat paikoillaan ympäri vuoden joka tapauksessa. Aika usein tulee lumisenakin aikana poikettua puistoissa ja pienellä vaivalla tästä saisi hieman mukavampaa ja puistoja tulisi käytettyä koko rahan edestä. Just a thought, kuten engelsmanni sanoisi.
Kiva puisto tämäkin. Ja lukuisat hiekkalelut on tosiaan plussaa.
VastaaPoistaValitettavasti teinien suosiossa, jonka johdosta mm. liukumäet on aika ajoin päällystetty erilaisilla eritteillä/nesteillä. Eli äidit napatkaa joku pyyhe tms. mukaan niin liukumäki-elämyskin on mukavampi.