TÄRINÄÄ JA MULAUKSIA: KESÄJUNALLA POROHOLMAAN

Testiryhmän yksikkö sohlo, solko & mama ymmärsivät elokuun alussa, että kesäjunaan (a.k.a. Kake Kaupunkijuna) kyytiin mielivän on paras pistää töpinäksi. Liput haettiin jo edeltävänä päivänä, jotta fiilistely ei olisi turhaa. Koko kesä on junalle vilkuteltu ja nyt vihdoin päästäisiin kyytiin!


Tunnelma junassa on odottava. Tilta tarkkailee nakkikipsan kellotornista, koska iso viisari vihdoin on pystysuorassa. Matkustajia on melko vähän ja taitettavat matkarattaat saadaan helposti kyytiin eteemme vaunun lattialle. Eiköhän kesäjunaan pari vaunuakin mahdu ihan kootussa muodossa, mikäli tarvetta on. Ahti sylikyytiläisenä pääsi ilmaiseksi. Vihdoin kello on tasan ja juna tuuttaa lähdön merkiksi. Jännää!


"Koska tämä tärinä loppuu?" Tilta tiedustelee minuutin reissattuamme. Ei taida ihan heti loppua. Tasaisellakin tiellä kyyti ei ole erityisen lempeää ja Rauman keskustaa ei ole juuri tasaiseksi suunniteltu. Matka kuitenkin etenee mukavasti ja äiti oppii uusia anekdootteja oppaan jutuista. Tarjoamme lähimatkustajille omaa opastustamme henkilökohtaisella tasolla. "Tossa asuu muskariope ja tossa on meidän lemppari pyöräkauppa. -- Tossa on Tiltan silmälasiliike. --Muksumassi, Muksumassi!! -- Enon lähikauppa ja heti sen takana asuu eno ja tossa pappa oli töissä. -- Tuolla menee Iisa ja Olli ja äiskä, vilkutetaan!" Syväraumankadulla Ahti alkaa tuntua turhan raukealta, joten maissinaksut kaivetaan kassista lasta elävöittämään. Tiltahan ei kesällä 2009 selvinnyt kesäjuna-ajelulla hereillä tätä pidemmälle, vaikka tuplasti yritettiin.


Tärinä loppuu vihdoin Poroholmaan, kun juna pysähtyy. Päätämme Tiltan kanssa palata kotiin isin kyydillä. Loppupäätelmä: kesäjunalle on hauskempi vilkuttaa kuin olla kyydissä. Mutta Poroholmassa ollaan ja kylläpä näyttää komealta (etenkin kun vanha versio on vielä kirkkaana mielessä). Leikkikenttä on heti kahvilan takana, tarpeeksi kaukana merestä.


Leikkikentällä on niukasti sisustettu mutta varsin siisti leikkimökki, iso hiekkis, muutama keinu ja isommille suunnattu liukumäki. Tilta osaa jo kiivetä liukumäen rappuja, mutta Ahtia pitää avittaa. Alas tullaan junana, sen verran jyrkkä liuku on. Hauskaa on - liu'umme monta kertaa, kunnes äiti alkaa hinkua jotain muuta. Hiekkaleluja on muutama unhokki ja tässä olisi Poroholman isännälle vinkkiä: paas hankkien runsaasti hiekkaleluja niin hiekkikseen kuin leikkimökkiin, matkailijoilla tuskin on moisia mukana. Mökki kaipaisi myös pöytää ja paria muovituolia. Ja kun nyt ruvettiin esittämään toivomuksia, niin jokin pienemmille suunnattu kiipeilytelineliuku olisi myös hirmu kiva. Kiitti!

Äiti havaitsee vesibussin olevan lähdössä ja siirrymme mukavalle hiekkarannalle sitä ihmettelemään. Mikä aloittelijan moka! Ei ehdi vesibussi irrota laiturista, kun molemmat mukelot ovat jo napaa myöten vedessä. Ranta on turvallisen matala, mutta valitettavasti myös valkoposkihanhien suosiossa: niiden pökäleitä on mahdoton hiekalla väistellä.
Lapsilla on superhauskaa. Mikä siinä vedessä aina jaksaa hurmata? Ahti mulaakin näyttävästi, mutta nousee omin avuin ylös (äiti ei todellakaan halua kastua kun kyseessä ei ole Vaaratilanne) ja jatkaa loiskuttelua.

Onneksi suunnitelmaan kuului jo isin hälyttäminen noutajaksi, sillä nyt tarvitaan myös vaihtovaatteita. Amatööri-äidillä on laukussa vain yhdet mutta kummalle tahansa mahtuvat pöksyt.

Testiryhmän yhteenveto: kesäjuna kiva, etenkin ulkopuolelta ihasteltuna; Poroholma kiva, etenkin kun pääsi mereen.