RESURSSIJAON JA KAKUNTEKEMISEN VAIKEUDESTA
Testiryhmän vapaajaosto kävi Keskuspuistossa ja nakkasi samalla hiekkalelusatsin hiekkikseen. Satsi sisälsi kolme lapiota ja ämpäriä, haran, sihdin ja pari muottia. Myös Aarningonkadun puisto on jo saanut samanlaiset lelut. Vastaavanlainen satsi on tulossa vielä kahdeksalletoista leikkikentälle ympäri Raumaa. Lisäksi pariin puistoon riittää vielä lapioita ja ämpäreitä, kuten Onnelan hiekkikseen on jo ilmaantunutkin. Testiryhmä on yrittänyt maantieteellis-matemaattisen pohdinnan kautta saavuttaa tilanteen, jossa leluja ripotellaan mahdollisimman tasapuolisesti ympäri kaupunkia. Rajallisista resursseista ei valitettavasti riitä ihan kaikkiin puistoihin. (Lahjoituslaatikot eivät muuten sisältäneet autoja, vaikka joku niin lehdistötilaisuudessa taisi uumoilla.)
Hiekkaleipominen Keskuspuistossa tyssäsi muuten siihen, että sopivan kosteaa hiekkaa ei ollut tarjolla. Kuivaa hiekka riitti nilkkaa myöten (Tilta epäili, että tässä pitää kaivaa Japaniin asti), mutta juuri kun tummempaa hiekka tuli näkyville, lapio iskeytyi sen läpi savipohjaan. Hiekkalaatikossa on käynyt ajan ja käytön myötä hiekkakato! Toivottavasti hiekkaa saadaan pian lisää. Aarningonkadulla ja Onnelassa hiekkaa piisasi oikein kiitettävästi.
Ensi viikolla jatketaan hiekkalelujen jakamista leikkikentille. Eiköhän parin viikon aikana onnistuta kuskaamaan lelut kohteisiinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti