MATKAILUSAARIA TUTKIMASSA


Testiryhmän paatteileva kolmannes kävi yökylässä Rauman edustan Kylmäpihlajassa ja koukkasi kotimatkalla Kuuskajaskarin kautta. Matka sujui mukavasti heti kun äiti ymmärsi, ettei ruori toimi kuten pinna.

Kylmäpihlaja on kaunis paikka, uskaltaisin jopa kutsua sitä lumoavaksi. Pienten lasten kanssa se ei kuitenkaan ole suoranainen ihannekohde. Vaunuilla pääsee vain kahta pääraittia laitureilta majakalle. Satama-allasta ei ole millään lailla "aidattu". Yli kolmevuotias osaa jo kulkea rantakallioilla, kunhan malttaa hillitä vauhtia ja välttää kaurisloikkia. (Ja milläköhän todennäköisyydellä näin käy...)

Heti satama-altaan laidalla on opasvaja ja kahvila. Rantapolun varrella olevien huussien lisäksi majakan ala-aulassa on vessa. Saarella on merkityt grillipaikat. Majakka itsessään on ravintola ja hotelli, mutta majakan ulkotasanteelle pääsee kiipeämään maksutta.

Kylmäpihlaja on ehdottomasti käymisen arvoinen kohde. Pienlapsiperheelle taitaa riittää lyhyempi visiitti, vaikkapa se reilu tunti, jonka vesibussi saaressa viipyy. Isompien lasten kanssa aika menee varmasti mukavasti saarta tutkien ja uimaankin pääsee. On tärkeää muistaa kunnioittaa lintujen pesimärauhaa ja saaren herkkää luontoa. Hienoa, että Selkämerikin sai kansallispuiston. Hurraa!


Kuuskajaskarin tunnelma on varsin hilpeä verrattuna hartaaseen Kylmäpihlajaan. Sihijuomaa maistellut terassikansa on valloittanut rantakahvilan. Syömisen jälkeen löydämme saaresta leikkikentän ja lapset jämähtävät siihen leikkimään. Varsin vaatimaton tämä kenttä on, mökki-liuku-yhdistelmä, hiekkalaatikko ja hieman arveluttavat keinut, mutta testiryhmä viihtyy. Paikalle on ripoteltu armeijan jäämäjakkaroita ja todennäköisesti myös "hiekkalelut" olivat peräisin samasta lähteestä. Edes armeijaspesialisti isi ei tosin tunnistanut Tiltan muffinssialustoja eli kummallisia harmaita kiekkoja.

Liukumäki oli lapsista ihana. Ikkunoista huudeltiin lukuisat tervehdykset ennen liukumista.

Kuuskajaskarissa on kesäisin myös kotieläimiä, mutta testiryhmän eteen ei sellaisia tupsahtanut. Yhdessä puskittuneessa aitauksessa oli ehkä jotain, mutta testiryhmä oli liian uupunut perehtyäkseen asiaan.

Kuuskajaskari tarjoaa temmellyskenttää niin varusmiesaikoja haikailevalle isälle kuin karaaville lapsosille. Metsässä melkein unohtaa olevansa saaressa. Heti laiturilta tultaessa on huusseja ja grillikatos, kahvilasta löytyvät vesivessat. Kiitos edellisten asukkaiden, vaunuilla pääsee helposti ympäri saarta. Kuuskajaskari ei ehkä ole yhtä elämyksellinen kohde kuin Kylmäpihlaja, mutta lapsethan ovat aina elämys ihan itsessään.

Testiryhmä ei tällä paatteilulla koukannut Reksaareen, joka lapsiystävällisenä kohteena tässä mainittakoon. Testiryhmä suosittelee matkailusaariin tutustumista!

KARPALOPOLUN PUISTO, AITAAMISEN MALLIOPPILAS

Karpalopolulla sijaitseva leikkikenttä voittaa välittömästi äidit puolelleen: nämä aidat eivät päästä lapsia karkuteille!

Melko nopeasti vajaamiehistöisen testiryhmän metrinmittaiset kekkaavat yltävänsä porttimekanismiin. Aidan takaa huudellaan äideille ja alamittaisille, että "hähää, te olette vankilassa!" Tästä huolimatta testiryhmä tykästyi leikkikenttään.

Alue on riittävän laaja ja eri toimintoja on jaoteltu selkeästi. Kaikille ikäryhmille riittää puuhaa. Liukuja ja kiipeiltävää on ryhmän tuoreelle yksivuotiaalle Hiljuskalle, kuten myös nelivuotiaalle superveljelleen. Kiva pieni paatti viehättää juuri seilaamasta palanneita Ahtia ja Tiltaa, etenkin kun tätä ruoria saa käännellä ihan vapaasti ilman että äiti uhkaa nasauttaa päin merimerkkiä. Hiekkis on valtava ja keinuja riittävästi, jotta jonottamiselta vältytään. Muitakin vemputtimia löytyy runsaasti.

Aitojen toiselle puolen livahtaneille oli myös tarjolla mukavaa touhua, sillä leikkikenttää reunustavat kalliot ja pieni metsikkö. Kalliolta löytyy myös pöytä ja penkkejä. Hieno juttu! Koko alue on varsin siisti (molok!) eikä paikalta löydy kuin yksi nuorison taiteilema aurinko.

Leikkikentän selkeään rakenteeseen ja viihtyvyyteen ihastuneet äidit eivät keksi moitittavaa. Kasvituntemuksemme ei kata kaikkia marjapensaita, joten arvailun varaan jäi, ovatko puistoa reunustavat marjapensaat vaarattomia tahi ei. Vaiko peräti syötäviä!

Todella kiva puisto, siis. Kannattaa poiketa. Tämäkin sijaitsee kerrostaloalueella, mutta on tosiaan kaikille tarkoitettu leikkikenttä. Testiryhmä kiittää!

Anatomian oppitunti ja hiekkalelujen hurmaa Tuomistonkadun leikkikentällä

Testiryhmämme yksi kolmannes lähti kyläilemään Syväraumaan. Päätimme tutustua samalla alueen leikkipuistotarjontaan ja otimme mukaan muutaman vierailevan tähden, jotka myöhemmin tarjoilivat meille kahvia ja trampoliiniviihdykettä. Ehtoisa emäntämme opasti meidät katraineen Tuomistonkadun leikkikentälle, kivenheiton päähän Lahdenkadun Salesta (siltä varalta, että eväät loppuvat kesken).


Puisto on muutaman talon verran sivussa vilkaasti liikennöidystä Syväraumankadusta ja sitä reunustaa mäntymetsä. Puistosta löytyy keinut ja hiekkalaatikko sekä muutama kiipeily/puuhateline ja hytkytin. Vempeleet eivät ole siitä modernimmasta päästä, mutta ovat ehjiä ja tarjoavat sopivasti puuhaa. Hiekkalaatikko on iso ja hiekka tuntui ainakin testipäivänä olevan hyvää. Kirsikkana hiekkakakun päällä oli hiekkalaatikosta löytyvät yhteiskäyttöön tarkoitetut lelut. Kolminkertainen eläköönhuuto yhteisleluille!



Molokki törrötti männyn alla ja sen vierestä löytyi pirttipöytä penkkeineen. Kalusteiden koristelusta vastasi paikallinen nuoriso ja aihepiiri oli tuttu ja turvallinen. Siinä sai taas eväitä syödessä miettiä, miten vastata komivuotiaan kyselyihin, miksi joku on piirtänyt pyssyn, joka ampuu viivoja leppäkertun selkään. Onneksi lapseni eivät vielä osaa lukea, sillä muuten aika menisi pöydän pintaa tavatessa. Lukutaitoisena pyydän, että yläasteilla käytettäisiin muutama ylimääräinen tunti murkkujen viestintätaitojen hiomiseen. Käy vähän tylsäksi lukea aina samat vit-pil-homo -latteudet. Luovuutta peliin nuoriso!

Puisto on kokonaisuudessaan ihan mukava. Itse olen kuitenkin yhä vakuuttuneempi leikkikenttien rajaamisesta aitojen avulla, vaikka tiedän, että moni taas ei näe asiaa tarpeellisena. Mielestäni Tuomistonkadun puistonkin ympärille siisti aita sopisi ja helpottaisi äitien työtä. Ei tarvitsisi laskea, että kuinka kauan 1-3 -vuotiaalta menee tielle juostessa ja missä vaiheessa täytyy vaihtaa hölkkä juoksuksi. Aita voisi kulkea jonkin verran metsän puolella, jotta käpyjä ja varpuja pääsisi helposti tutkimaan.




Tuli siinä lasten leikkiä katsellessa äitien kanssa puheeksi, että olisi myös kiva, jos kaupunki vähän aurailisi ja kolailisi leikkinenttiä myös talviaikaan. Vempeleet kun nykyään seisovat paikoillaan ympäri vuoden joka tapauksessa. Aika usein tulee lumisenakin aikana poikettua puistoissa ja pienellä vaivalla tästä saisi hieman mukavampaa ja puistoja tulisi käytettyä koko rahan edestä. Just a thought, kuten engelsmanni sanoisi.

Merirauman leikkikentällä

Merirauman puistoon päädyttiin kehujen perässä. Ehkäpä tästä syystä odotukset olivat melkoisen korkealla.  Paljon puhuttu suuri merirosvolaiva löytyi helposti honkien keskeltä ja lumosi Sulon sekä Hiljan monipuolisuudellaan. Löytyi piilopaikka, kiikaripyssy-yhdistelmä, pari erikokoista liukumäkeä, kiipeilypaikkoja sekä erillinen pieni paatti pienemmille merirosvon uraa vasta suunnitteleville. Vastaava voisi toimia uudistettavassa Liikennepuistossa? Mahtuisipa mokoma aivan hyvin Keskuspuistoonkin.

 Ehdottoman hienoa puistossa oli se, että sieltä löytyivät niin roskis kuin varjostavat puut. Vanhat puupökkelötkin oli jätetty lasten iloksi, oli jousieläimiä, pieni laiva pienemmille merirosvoille, keinut (jotka tosin olivat hitusen liian korkealla)ja se sellainen iso "karuselli",  jossa istutaan autonrenkaiden päällä. Sulo keksi juosta renkaiden kanssa kilpaa. Kerrankin löytyi sopiva juoksuttaja energiselle juoksijalupaukselle. Monipuolinen vekotinvalikoima siis.

 Valitettavasti tämänkin puiston valikoimiin kuuluivat sutatut keinut ja penkit. Ehkäpä tässä  yhteydessä sallinette minun lausua pienen koulutuspoliittisen kannanoton: Tämän ja muidenkin puistotöhryjen perusteella kouluihin lisää taideaineiden ja terveystiedon opetusta! Ja omat nuoruusvuodet mielessä puolustaisin myös jonkinsortin nuorisotilan perustamista Raumalle. Saisivatko leikkipuistot olla sitten rauhassa? 

Keinun möhnä ei ollut onneksi irtoavaa sorttia.

Juhannusta on juhlittu Monnassa ja jatkot pidetty Merirauman puistossa. Pöydän alunen oli täynnä roskia, lasinsiruja ja tupakantumppeja. 

Tiedä sitten mistä johtui, että päällimmäinen tunne, joka puistosta jäi mieleen, kiteytyi sanaan keskeneräinen. Oli vaikea hahmottaa, mistä puistoalue alkoi (alue ei ollut aidattu) tai mihin se loppui. Varsinaisesti mitään en osaa puistoon kaivata lisää, mutta sydän ei vain alkanut sykkiä aivan kuten ensitapaamisella pitäisi. Ehkä alueen suuruus vain hämmensi vajaalla miehityksellä liikkeellä olleen testiryhmän vai alkaako testiryhmän vaatimustaso vain nousta turhan korkealle? 

Jos metsään haluat mennä nyt eli honkien huminaa Nyberginpuiston leikkikentällä

Koko testikolmikko oli koossa testaamassa Nyberginpuiston leikkikenttää. Eräs nimeltämainitsematon testiryhmän jäsen (kröhöm) päätti aloittaa testaamisen työntämällä pyöränsä kärryineen, poikineen ja eväineen puistoon metsän kautta. Tätä kerran kokeilleena, suosittelen käyttämään Syväraumankatu 15:n kohdalta löytyvää sisäänkäyntiä. Kylttikin siinä kuulemma on, mutta tämä puusilmä ei sitä nähnyt vaan käytti ns. Rambo-reittiä.


Nyberginpuiston leikkikenttä on jotenkin kovin symppis. Se on lähellä keskustaa,
mutta silti metsässä. Paikalta löytyy pieni kiipeilyteline liukumäkineen, keinut, hiekkalaatikko ja jousieläin eli hytkytin. Parasta antia taitaa kuitenkin olla mäntykangas käpyineen ja sammalineen. Puiston reunalla on myös jonkin sortin pommisuoja/bunkkeri, jonka päälle on tietysti kiivettävä. Tämän johdosta on myös vanhempien kiivettävä, ainakin jos lapsen silmät pyörivät innosta hedelmäpelin lailla ja jalat hapuilevat kiipeilyotteita bunkkerien sisäänkäyntien yllä olevien aitojen puolista. Liito-orava selviäisi leikiten siitä muutaman metrin pudotuksesta, mutta epäilen, ettei nuorimmaiseni kainaloista löydy tarpeeksi löysää ihoa pehmeätä laskuliitoa varten.

Puistossa parasta oli kuulemma kävyt ja hyttyset. Myös eväskeksit ja kunnon roskis miellyttivät. On mukavaa, että leikkikenttä on tehty mäntyjen keskelle. Sieltä löytyy taas vähän erilaista puuhattavaa ja ihmeteltävää. Sekä äideille että lapsille.



Näytä suurempi kartta

Ahteentien leikkikenttä-poppelilumen puistossa

Ahteentien leikkipuistoon saavuttuaan testiryhmää kohtaa lumoava näky: sataa lunta! Pikaisen luonnontieteellisen analyysin johtopäätöksenä syytämme hellepäivän lumisateesta läheistä poppelia. Poppelilumi on kyllä kaunista, mutta sitä on kaikkialla ja se tarttuu vaatteisiin kuin takiaiset. Onkohan järkevää yhdistää leikkikenttä ja paljon "roskaa" tuottava puulaji? Samaan kyseenalaisten kerhoon kuuluvat myös kaikki piikikkäät pensaat. Marjapensaita tilalle! Hiljan mielestä poppelilumi tosin maistui paremmalta kuin äidin tyrkyttämät maissinaksut. Äidit eivät poppelilunta maistaneet, mutta maissinaksuja syöneinä olettivat Hiljan olevan oikeassa tässä makuasiassa.

Ahteentien puisto yllättää testiryhmän iloisesti: puisto on siisti ja vempeleitä on runsaasti ja testiryhmän kaikille ikäryhmille. Kaikki virikekeskukset ovat hyvässä kunnossa ja luonnon omaa temmellyskenttää on myös jätetty tarjolle kallioiden muodossa. Puita on lähinnä puiston laidoilla, joten jälleen äidit haaveilevat pienestä katoksesta puiston keskellä. Siellä voisi evästääkin pois poppelilumen armoilta. Etenkin Hannan mielialaa nosti molok, joka eväsroskamme nielaisi.

Aidat ja portit olivat kohdallaan. Vaikka aita oli varsin matala (ehkä puoli metriä), se pysäytti omia polkujaan kulkevat pikku miehemme. Eli ei sitä tämän korkeampaa tarvitakaan! Puisto oli pinta-alaltaan yllättävän suuri ja pinnanmuodoiltaan vaihteleva, joten Ahdillakin riitti vaellettavaa aitojen sisäpuolella. Aatosta jäi jurppimaan vesielementin puuttuminen.

Urho ja Sulo halusivat molemmat ja tietysti yhtä aikaa autoon. Kiistat ajovuoroista olivat melkoisia, mutta lopulta kumpikin pääsi tyydyttävässä määrin kuskiksi. Tilta puolestaan leikki pitkään pienissä "tunneleissa", joihin Hiljakin hetkeksi majoittui.

Testiryhmä tykästyi Ahteentien leikkikenttään. Sitä voi tosin helposti luulla kerrostalojen "pihaksi", mutta sitä se ei ole, vaan kaikille avoin leikkipaikka. Eikun kokeilemaan.

Lopuksi haluaisin vielä kiittää aina mukana kulkevia pikkuisia kosteuspyyhkeitä. Niillä on näppärä esipuhdistaa paidan selkämys, jos on vahingossa nojannut tuoreeseen linnunkakkaan (Ahti) tahi vähemmän tuoreeseen mustaan mälliin (äiti valkoisessa paidassaan). Kosteuspyyhkeet tuovat pelastuksen myös, kun Aatos ja Ahti suorittavat polkupyörän ketjujen rasvausasteen tarkastuksen. Mikä mahtava (ja aliarvostettu), äidin elämää helpottava keksintö!
Muistakaa tarkkailla mihin istutte! Ja etenkin nojaatte!

Valoa tunnelin päässä - liikennepuistokokemuksia

Lomalta on palattu ja testiryhmä on taas kokonainen. Tästä riemastuneena ryhmä kiiruhti ottamaan selvää Liikennepuistosta eli Kanaalinrannan leikkikentästä. Testiryhmän korviin kun oli kiirinyt huhu liikennepuiston kunnostamisesta!

Tässä vielä suora lainaus Rauman kaupungin sivuilta liittyen leikkikenttätoimintaan:

" Kokovuotinen leikkikenttätoiminta

Kokovuotinen ohjattu Kanaalinrannan leikkikenttätoiminta on tarkoitettu 2,5-5 -vuotiaille lapsille. Leikkikentällä toimii neljä ohjattua lapsiryhmää maanantaista keskiviikkoon ja perjantaisin. Toiminta-aika on klo 10.00-13.00. Toimintaan ilmoittaudutaan etukäteen ja se on maksutonta. Vapautuvia paikkoja voi tiedustella Sinilinnusta Kirsi-Marja Hyppölältä. Kesätoiminta kentällä jatkuu 5.8.2011 asti.

Liikennepuiston ohjattua toimintaa on kesäaikana 6.6.-5.8.2011 maanantaista perjantaihin. Avoinna: maanantai, tiistai ja keskivikko klo 11-16, torstai klo 12-17 ja perjantai klo 10-15. Ohjelmassa polkupyöräilyä ja lokariautoilua. Lokariautoilua joka toinen tunti maksu 1 €/ajo. Alle kouluikäiset vanhempien seurassa.Toimintapäivän ensimmäinen tunti aina polkupyöräilyä ja polkuautoilua. "

Pitkin alkuvuotta on lehdissä käyty keskustelua Liikennepuiston  kohtalosta. Iso kiipeilyteline purettiin ja mitään ei ole tuotu tilalle.  Muutenkin paraatipaikalla oleva puisto näyttää olevan noin 20 vuotta aikaansa jäljessä. Siitä huolimatta raumalaiset äidit kuljettavat lapsiansa ihanien puistotätien huomaan maanantaista perjantaihin. Leikkipuiston Arja kertoi, että kesäisin lapsia käy noin 100 viikossa ja talvellakin 60 lasta yrittää päästä auraamattoman pihan läpi nauttimaan puiston leppoisasta tunnelmasta. (Ja osa myös paeta puistosta pois. Huonokuntoisen portin alla kun sattuu olemaan karkulaisen mentävä aukko.)

 Pihasta löytyy katoksia, keinuja kaksin kappalein, risainen (ja puiston suosioon nähden aivan liian pieni) kiipeilyteline sekä iso polkuautoille ja -pyörille tarkoitettu puisto. (Tästä johtuen Kananlinrannan puisto tunnetaankin paremmin nimellä Liikennepuisto.)

Pienet mökit pihassa ovat leluvarasto ja taukotila puistotoiminnassa oleville lapsille. Testiryhmä jaksaa ihmetellä taukotilan tilaihmettä: alle kymmenessä neliössä lauletaan, leikitään, syödään eväät, askarrellaan äitienpäiväkortit, käydään pissalla...Toisin sanoen puistossa selvitään ympäri vuoden niin 30 asteen helteessä  kuin talven pakkasillakin.

Testiryhmän mielestä parasta puistossa on ehdottomasti mahdollisuus kruisailla. Kuinkahan moni raumalaislapsi on oppinut polkemaan puistossa pyörällä? Testiryhmän Sulo on ainakin yksi heistä. Alkukesästä touhu tuotti tuskaa niin ohjastajalle kuin ohjastettavalle, heinäkuussa meno oli jo hurjaa ja aikuisen rooliksi jäi lähinnä ihailla nopeaa oppimista.

Citylapsen suosikit: rauniopuiston kiipeilyparatiisi ja heppapuiston metsikkö


Vanhan Rauman asukkaina 2/3 testiryhmästä viettää usein aikaansa Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioilla ja sen lähipuistoissa (talven parhaat pulkkamäet tarjoava puisto muurin toisella puolen on muuten nimeltään Katarina Westerlingin puisto). Rauniopuistossa on hyvät polut potkupyöräilyyn ja melko hyvin rajattu vaeltelumahdollisuus karkailuviettisille. Tietysti ympäröivältä muurilta voi pudota ja todennäköisesti itse raunioilta tullaan vielä putoamaan. Kolmevuotiasta nakottavat porraskivet, joita pitkin aukeaa reitti raunioiden päälle. Portaista paljon korkeammalle ei vain vielä ole lupa kiivetä. Sulo on tosin päässyt isin kanssa kiertämään koko raunion ympäri; oli hepulla melko pollea olo. Tilannetta tarkkailevaa äitiä kuulemma jännitti eniten.

Tilta on kiinnostunut myös haudoista ja haluaa tietää, kuka lepää missäkin. Suosikki taitaa olla se hauta, jonka koristeaitauksesta pääsee livahtamaan "sisäpuolelle" hautapaatta siivoamaan. Tiltan Ansu-täti tosin kutsuu tätä hautarauhan rikkomiseksi, mutta arkeologit ovat tunnetusti niuhoa porukkaa. (Äiti muuten otti viime syksynä pari askelta taaksepäin, kun paatta ympäröineet, kuivuneet lehdet pölläyttivät Tiltan jalkojen alta ilmaan jotain savulta näyttävää. Melko aavemaista.)

Raunioilla viihtyy valitettavasti myös se ihmisryhmä, jonka mielihupi on hajottaa pulloja. Äitejä tämä luonnollisesti jurppii (ja mitä ne turistitkin ajattelee!?). Pitäisi aina varata roskapussi ja näppylähanska mukaan.

Katarina Westerlingin puistossa on hauska juoksennella ja tulla alas mäkeä eri tyyleillä. Äidit ovat testanneet mm. vierimistä (kivuliasta pommpujen takia). Puistosta on poistettu joskus siellä olleet härpäkkeet (paljaskonttinen muistaa ainakin karusellin, keinut ja hiekkiksen), mutta tämä puisto saa hyvin olla vapaa valmiista virikkeistä.

Hiekkatien toisella puolen oleva Tekkalan puisto on saanut vetonaulakseen Cedercreutzin sirkushevosta esittävän patsaan. Testiryhmän mielestä parasta tässä puistossa on kuitenkin sen hyvin pieni metsikkö. Vanhat kuuset ovat aivan mahtavia ja niiden varjossa kulkeva polku on muksuista aina yhtä lumoava. Ahdista on kiinnostavinta katsella ohi vyöryvää liikennettä. Yksikään testiryhmäläinen ei ole vielä vonkunut hevosen selkään, vaan tyytynyt taputtelemaan ontosti kumahtavaa kylkeä.

(Huom. Tämän jutun kuvat ottanut Tilta)

VESITORNISSA JA ONNELAN PUISTOSSA

Vajaamiehityksellä toimiva testiryhmä päätti nousta tarkastelemaan ukkospilviä vesitorniin. Lapsilla oli Taidekahvila Tornissa hirmuisen kivaa, mutta siitä huolimatta saimme luvan tulla uudestaankin.

Vesitornin sijainti ja painostava ilmanala saivat hikipisarat nousemaan Tiltan nenälle, mutta sinnikkäästi tämä superpeppi potkutteli potkupyörällään koko mäen Urhon hypellessä vierellä. Äidit seurasivat 90 asteen kulmassa vaunuja työntäen. Paljaskonttisena herkistyin muistelemaan kaunista vesielementtiä vesitornin mäessä enkä ole ainoa kaupunkilainen, joka kaipailee vesiputousta takaisin. Kunpa joskus taas vesi virtaisi.

Testiryhmä jätti vaunut maan tasalle, vaikka ne tornin hissiin olisivat mahtuneetkin. Taidekahvila Torni on todella siisti ja herkkuja piisaa. Ensi viikosta lähtien tarjolla on myös kotitekoisia hampurilaisia! Sinne siis lounastamaan. Lapsille on oma piirustuspaikka ja leluja. Syöttötuoleja löytyy myös. Henkilökunta oli varsin lapsiystävällistä: Urhon vesilasi jaksettiin täyttää useamman kerran (Urho nautti nesteitä noin litran verran) ja Tilta sai valita oman vesilasinsa pillin (pinkki). Kahvilaa pääsee näppärästi juoksemaan ympäri, minkä ilon äidit luonnollisesti nopeasti lopettivat. Juoksua yritettiin jatkaa ulkotasanteella, mutta senkin nuo mälsyyden kuningattaret kielsivät. Urho ja Tilta pystyivät jo itse kurkkimaan maisemia ja havaitsivat ainakin sataman ja kirkon.

Lähtötilanteessa (kiitos ja anteeksi) äidit havaitsivat vielä shoppailumahdollisuuden. Mukaan ostettiin merirosvoliput, jotka tulevat pyöräkärryjämme koristamaan. Liput joutuivat kovaan koekäyttöön maan tasalle päästyämme, kun vihdoin oli lupa juosta.

Ukkosen uhan siirtyessä testiryhmä päätti poiketa kotimatkalla Eteläkadulla sijaitsevassa Onnelan puistossa. Eteläkadun puoleisella laidalla on onneksi aita (lukuun ottamatta hölmöä koloa rivitalon kulmalla, jonka pienimmät aina hokaavat), jonka takaa liikennettä on hauska tarkkailla. Kun leikiltään kerkeää.

Onnelan puistossa on varsin toimiva perussetti; hiekkis on iso ja liukumäen pieni pomppu on muksuista kiva, keinut ovat kunnossa. Polkukaruselli toimii myös äitien treenipaikkana ja muutkin vempeleet jaksavat lapsia kiinnostaa oman aikansa. Hanna kiittää molokista. Sen verran äidit jaksoivat helteen pehmittäminä visioida, että jonkinlainen yksinkertainen katos tahi huvimaja keskellä puistoa olisi mahtava. Se tarjoaisi varjoa, eväspaikan ja mahdollisuuden juosta sen ympäri (taattu kestohupi törmäykseen saakka).

Nuoret miehet viihtyivät etenkin liukumäessä. Ahtia jurppi, kun Aatos tukki liu'un. Tiltan hupi on bongata nuorison leikkipaikkoihin piirtämiä aurinkoja (löytyy tästäkin liukumäestä).



Näytä suurempi kartta